Kamerakuume!

Suunnittelen kipeästi elektronista perheenlisäystä. Onneksi internet antaa unelmille lisäsiivet (ja toisaalta ripottelee lisää suolaa haavoihin).

 Canon PowerShot A2200 digikamera, Gigantin nettimyynti 89€

  Canon Ixus 115 HS digikamera (harmaa), Gigantin nettimyynti 148€

Eivätkö ne olekin oikein kauniita lapsia? Kauniita ja lahjakkaita kaikessa mihin ryhtyvät. Lapsokaiset myös yleensä vievät melkoisen summan rahaa vanhempien lompakosta (siis ihan vain syömällä ja kaikenmaailman harrastuksilla), mutta näiden lasten ruoan voi uudelleensyöttää niille. Niin! Eikä näillä ole harrastuksia kuten taitoluistelu tai perhokerho - nämä ovat kotopussukassaan viihtyviä ja äitimamman kätösten lämmössä oleskelevia lapsosia. 

Pitää nyt harkita tätä vielä, mutta jouluna tai jokunen päivä sen jälkeen perheenlisäys saa luvan tulla haikaralla (lue: postiautolla Gigantin myymälästä tai vaihtoehtoisesti jonkun haettua lapsen samaisesta paikallisesta myymälästä). 

Odottavan aika on jymypitkä. 

Olet mitä syöt

Kyprokselta tullessani otan mukaani jokusen (lue: niin monta kuin ehdin haalia) herkullisen reseptin. Täällä ruoka maistuu erilaiselta ja einesruoan keksiminen on valovuosien päässä tulevaisuudessa. Tunnen sisäistäneeni osan kyproslaista identiteettiä sanoessani näin: "Ruokailut ovat päivän tärkeimmät hetket". Niinhän se on. 

Oliiviöljyä käytetään ruoassa kuin ruoassa. Se tekee mausta (yllätys yllätys) oliivisemman kuin mitä kaverinsa rypsiöljy. Sitä voi lorauttaa sellaisenaan salaatin päälle, siinä voi uppopaistaa lihapullia ja sen avulla kärventyy niin sipulit kuin halloumi-juustot. En tiedä, onko tämä toiminut, mutta hiusten pitäisi myös kiillellä eri tavalla nyt... 

Uppopaistamisesta tuli mieleen, että eräänkin kerran töissä maistoin keftedes-pyöryköitä ja heti siinä samalla otin reseptin itselleni ylös. Parin päivän jälkeen menin kauppaan lihatiskille ja otin 500g lihaa. (Parasta minusta täällä on, että kaikki liha on tuoretta. Lihatiskillä on myös hauskaa, kun näkee kuinka ne jauhaa haluamasi lihan lihamyllyssä jauhelihaksi). Kuitenkin - kotona aloitin innoissani valmistamaan näitä kreikkalaisia lihapullia ja yllättäen lopputulos ei ollut aivan sama kuin paikallisen kanssaystäväni tekemät lihapullat. Olin tehnyt lihapullia kananjauhelihasta. Maku- ja ulkonäkö olivat hieman erilaiset, mutta maku hyvä. Onpahan tällainenkin viritys kokeiltu. Suomessa tulisi aniharvoin mieleen tehdä kanapullia, eikö? 

Kypros on herkkujen paratiisi. Täällä joka toinen kauppa on Zigma-leipomo - tai jokin muu leipomokauppa - joiden hyllyt pursuavat pipareita, pikkusuolaista ja makeita, paikallisia perinneherkkuja kuten Paklavasta. Jos vain voisin tuoda maistiaisia jokaista laatua, niin toisin... siis teille. Itsellenihän en himoitse yhtään ainutta ihanaa piparia tai leivonnaista, jonka sisällä on hilloa ja pähkinöitä. Yhtään en himoitse. (Ja ihan vain tiedoksi, että suurinosa resepteistä, joita olen haalinut, on juuri näitä makeita herkkuja...) 

Paklava

Harjoittelussa on ollut mahdollisuus syödä tavallista kotiruokaa, mitä ihmiset täälläpäin syövät. Kotiruoka täälläpäin on terveellistä: papuja, linssejä, keitettyjä vihanneksia (kuten kesäkurpitsaa), tonnikalaa (joka maksaa kolme kertaa enemmän kuin Suomessa), kalaa, perunaa, makaronia jne. Olen hyvin onnellinen näistä ruokakokemuksista. 

Ja välimeren leipätuotteet oikeasti maistuvat muullekin kuin jauholle! Nämä ihmiset ovat ymmärtäneet, että leivän ei välttämättä tarvitse olla vain leipää vaan siihen voi laittaa sekaan oliiveja, juustoja tai yrttejä. Ruisleipää täällä ei tietenkään ole (jos ei omista poikaystävää, joka käydessään raahaa kolme isoa pussia Reissumiestä tuliaisina Suomesta), mikä sinällään suomalaisen mieltä surettaa. Suomessa jankutetaan koko ajan siitä, kuinka vaalea leipä on epäterveellisyyden huippu, mutta jotenkin kummassa täällä ei kuitenkaan ole näkynyt ylipainoisia ollenkaan ja kaikki kuitenkin syövät näitä herkullisia juustoleipiä päivittäin. Jokin suomalaisessa ruokakulttuurissa siis mietityttää... 

Oliivipiirakka/-leipä

Ruoka täällä on paljon monipuolisempaa kuin Suomessa - ja ehkä se osittain on syy siihen, miksi ihmiset vähän näyttävät myös erilaisilta. Täällä pavuista ja linsseistä osataan tehdä maukkaita eikä ne maistu suomalaisittain pavuilta. Yksi hienous monipuolisuudessa on myös ravintoloista saatava perinneruoka-yhdistelmä nimeltään Meze. Siinä on n. 11 eri ruokalajia, joka sisältää salaattia, kalaa, lihaa, kanaa, fetaa, juustoa, makkaraa, jälkiruokaa jne. Kun sellaisen määrän makuja on syönyt, ei voi kuin olla autuas olotilastaan. Onhan tällä hintaa enemmän kuin esim. kanapalalla ja ranskanperunoilla, mutta tuosta maksaakin silloin tällöin (huom. ei joka päivä) vähän enemmän. Mezen ja täyden vatsan voi saada 15€:lla, mutta hintahaarukka on yleensä kuitenkin 18-25€. Sen voi myös puolittaa kaverin kanssa ja silti olla tyytyväinen ruoan määrään. 

Meze voi näyttää parhaimmillaan tältä. 

Ja täytyypä muuten vielä sanoa, että hedelmistä todella huomaa, että ne eivät ole kulkeneet rahtilaivoissa ennen kauppoihin asettumista. Muutaman kerran ollaan syöty melkeen suoraan puusta kranaattiomenia, nam. Siemenet irtoavat helposti ja kivuttomasti, ja maku; se on suloinen. Olen myös nähnyt banaanipuita. Ne ovat söpöjä pienine banaaniterttuineen. 

Tässähän tulee melkein nälkä, kun miettii tätä kaikkea hyvää, mitä täällä on saanut syödä. Tänään eräällä kolmehenkisen perheemme jäsenistä on syntymäpäivä ja mennään syömään ulos. Tällä kertaa ei etsitä paikallista ruokaa vaan jotakin italialaista - kunhan on edullista. 

Oliivipuu

Ps. Voisinpa myös tuoda fetaa täältä tullessani. Miten sekin voi maistua niin paljon paremmalta täällä paikan päällä? 

PPS. Kerroinko jo, että täällä on myös herkullista italialaista, itsetehtyä jäätelöä? 

Miksi maailma on niin vaikea pelastaa?

Tämä on taas niitä päiviä, kun olisi parempi vaan pysyä neljän seinän sisällä ja olla onnellisen pimennossa kaikesta, mitä niiden seinien ulkopuolella tapahtuu.

Ja se kaikki alkaa jo aamusta, kun herätyskello soi puoli seitsemältä. Minua ei ole luotu heräämään niin aikaisin. Tässä mielessä koen olevani erittäin sopiva nuorisotyöntekijäksi: koska työt keskittyvät iltaan, aamulla on hyvin aikaa nukkua ja hempuilla (tää sana sopii tähän, mutta en tiedä, mitä se tarkoittaa?) aamukahvin ääressä.

Allekirjoittanut Ayia Napan rannalla "nukkumassa" aamuyöstä.

Naaman pyyhkäisy kylmällä vedellä, hammastahnan kulutus, vaatteet päälle ja jääkaapista evästä mukaan. Kyproslaiset ovat tietenkin kaikki komeasti liikkeellä kaikilla miljoonilla autoillaan (jokaisella taloudella on väh. 5 autoa, koska KUKAAN ei kävele metriäkään KOSKAAN). Ne kaikki tuijottavat, kun hyppään autotielle ylittääkseni sen, heilutan porkkanaa kädessäni ja haukkaan sitä protestoiden. Minä olen se hassunvärinen ulkomaalainen sinivihreine silmineni, joka kävelee työmatkansa.

Töissä on normaali meininki. Sanottuani "kalimeerat" ja kyseltyäni kaikkien kuulumiset erikseen työntekijät passittavat minut keittämään itselleni kahvia _rankan_ kävelymatkan päätteeksi (tähän väliin sanottakoon, että matka on n. 1,5km, mikä on suomalaiselle poron kusema). Sen jälkeen koittaa suihkutukset ja luppoaikaa tylsien television aamuohjelmien parissa. Jokaiselta kanavalta tulee samantyyppinen aamuohjelma, jossa on samanlainen ylipirteä aamutervehdys-musiikki ja liialla meikillä pilatut juontajanaiset. Ymmärrän aamuohjelmista lähinnä vain sen kohdan, kun se loppuu. Muu on täysin käsittämätöntä.

Päivän mittaan asiakkaat itkevät, hakkaavat toisiaan, repivät hiuksia päästään, nykivät sukkia jalastaan, sylkevät ulos kaiken ruoan mitä saavat, kiusaavat toisiaan jne. Ja automatkat ne vasta mukavia onkin! Allekirjoittanut ahtautuu takapenkille kolmen asiakkaan kanssa ja koittaa välttää nyrkkiä. Allekirjoittanut myös yrittää estää, ettei kukaan asiakkaista kuristu toisen asiakkaan toimesta. Automatkoja värittää myös se tosiasia, että kadut täällä ovat kapeita ja mutkikkaita, jolloin väkisinkin voi vähän pahoin. Ja ei oikeastaan se mutkikkuus vaan se ajonopeus! Jos ajaisin Suomessa samaa vauhtia leveämmälläkin tiellä, äiti saisi sydärin.

Ja sitten työntekijät kyselevät opiskeluistani, ja minä kerron sosiaalialasta ja kaikesta, mitä voin esim. nuorisotyönohjaajana tehdä. Ne katsovat hetken suu auki ja kysyvät: "Miksi sinä täällä olet?" Sitä samaa olen itsekin muutaman kerran miettinyt. On oikeastaan pirun hyvä, että olen täällä seuraamassa niiden touhuja, etten itse tekisi samoja virheitä. En ymmärrä näiden ihmisten tapaa kasvattaa. Onko se kasvattamista ja kurien asettamista, että jätetään toinen ilman ruokaa rangaistukseksi? Tai onko se kasvattamista, että sanotaan: "Minä en rakasta sinua, jos et lopeta itkemistä!" Onko?

Lounaaksi perinteistä papumössöä tai hernemaissiperunamössöä tai linssejä tonnikalalla -mössöä. Asiakkaiden herneet poimin tilaisuuden päätteeksi lattialta.

Kotiin tullessa odottaa päiväunet, jotka ovat enemmän kuin tarpeen. Unen jälkeen sitä tuntee itsensä niin paljon paremmaksi ihmiseksi. Sen jälkeen on myös hyvä juoda kahvia tai tehdä jotakin hyvää ruokaa. Itseasiassa, jottei totuus pääsisi täällä kotonakaan unohtumaan, niin olen ostanut tännekin itselleni vähän linssejä ja papuja. Onhan tarkoitus kuitenkin oppia kyproslaisesta kulttuurista - ja miten voisi kätevämmin sisäistää kuin vatsan kautta?

Myönnän, että täällä on paljon asioita, joista nautin ja jotka tuovat elämään suunnatonta iloa. Ei kaikki päivät ole samanlaisia, ja joinakin päivinä, silloin tällöin joku asiakas jopa saattaa vähän hymyillä. Se on mukavaa katsottavaa. Ja oikeasti olen silti kiintinyt näihin ihmisiin, koska oikeasti ne tarvitsisivat vain jonkun, joka pitää kädestä.

Asiat ovat täällä erilailla samanlaisia kuin Suomessa. Kaikkialla vallitsee samat surut ja murheet, samat itkut ja naurut, samat keskustelut säästä ja siitä, mitä Kreikka aikoo seuraavaksi. Kaikkialla eletään tässä hetkessä, vaikka kello näyttäisi mitä. Vaikkakin - jos se kello huomennakin näyttää sen 06:30 nopeammin kuin kuvittelen - niin on aivan sama missä maailman kolkassa olen, olen silti väsynyt. Olen puhunut.

"Teknologiakeskittynyt elämäni"

Täällä Kyproksella ollessani lähes kaikki omistamani elektroniikka on jollakin tavalla tiltannut, aloittanut outoja toistoja tai kuollut.

Mun kännykkäni, armas Nokia, teki jo kesän lopusta asti sitä, että viestejä poistellessa se tilttasi. Kun sitä yritti saada uudestaan käyntiin, se ei suostunut. Se vänkäsi vastaan ja sai väh. puoli tuntia yrittää käynnistää sitä uudelleen. Jotenkin siihen sitten kyllästyin, kun muutettiin tänne Limassoliin. Menin kauppaan ja ostin halvimman - kestävimmän näköisen kuitenkin - puhelimen, mitä löytyi. Kotona kävi sitten ilmi, että puhelin on antiikkinen (muistattehan Nokian 3310:n?), mutta sataprosenttisesti varmasti toimii seuraavaan kivikauteen saakka. Ei paha. Suomeen palatessani aion ostaa uuden puhelimen ja pitää tämän ancient-kapistuksen pahoja päiviä varten tallella.

Toinen mukava pieni vastoinkäyminen oli se, kun rakas Olympus -digikamerani alkoi tehdä asioita oman mielensä mukaan. Päällisin puolin kaikki oli täydellisesti (nämä ovat yleensä kaikista pahimpia!), mutta sitten kun yritti ottaa kuvia niin ne olivat kokonaan joko mustia tai valkoisia. Ei sellaisilla kuvilla tee yhtään mitään. Tosi hienoja värejä molemmat, mutta kuvien tarkoitus on näyttää asioita, ei antaa katsojalle täysin vapaata mielikuvitusta aiheesta ja kuvauskohteesta. Ja valitettavasti Olympus päätti retkensä Kyproksella oloni ensimmäisen viikon aikana, mikä harmittaa oikeasti.

Ja viimeinen, muttei vähäisin: kullanmuru tietokone-Acer, jota itse katselin muutaman vuoden. Veljeni oli katsellut sitä ennen minua saman verran ja sitten antoi sen minulle ostaessaan uuden. Acer toimi pari ensimmäistä viikkoa täällä Kyproksella ja sitten yhtenä kohtalokkaana päivänä - padam! Se ei suostunutkaan käynnistymään enää. Kun painoi virtanappia; se käynnistyi sekunniksi, mutta sitten simahti. Ja simahduksen jälkeen välittömästi alkoi itse käynnistämään itseään ja simahti taas. Tätä jatkui yhtenäkin iltana 4h, koska akku oli täynnä. Tietokone oli repussani kiinni ja siellä se itse ruksutteli: käynnisti ja simahti, käynnisti ja simahti, käynnisti ja simahti...

Tietokonetta olen näyttänyt vaikka kelle, mutta se taitaa tosiaan olla jo vähän vanhahko. Rest in peace. Olen niin teknologiakeskittynyt elämässäni, että mulla oli koto-Suomessa toinenkin kannettava tietokone, joka lensi Euroopan halki mun luo, ja jolla parhaillaan kirjoitan. Sentäs tämä asia kääntyi parhain päin, vaikkakin ei pitkäaikaisen ystävän, Acerin, poislähtö hirveästi edelleenkään naurata. 

Silitelkää laitteitanne, ihmiset. Ehkä ne siten kestäisivät paremmin...

Day 30 – One last moment

Mitä? Viimeinen hetki?! Onko vihdoinkin se hetki, kun tämä haaste loppuu? Selvitinkö sen tosiaan vuodessa?

'Hetki' sanana muistuttaa mua aina tästä:



Ja niin kuin joku saattoi huomata niin tämä ihminen nimeltä George lauloi tätä komeasti eesti keelel, mutta tästä samaisesta laulusta on myös olemassa ihan suomenkielinen versio. Laulu on komea ja hieno molemmilla kielillä. (Ja selvennykseksi vielä, että tämä laulu muistuu mieleeni sanasta 'hetki', koska ala-asteella tämä oli meidän kuoro-ohjelmistossamme).

'Viimeinen' sanana ei tuo mieleen mitään - tai ehkä jos Youtubea ja sen kattavaa biisivalikoimaa tässä alkaa ruotimaan, niin Nylon Beatilla on tämä eräs tämänniminen kipale. Ja sitten on sellainen romaani kuin Viimeinen mohikaani (luultavasti jotakin äitin kirjahyllystä tai ainakin luetuista löytyvää materiaalia). Ja tämä pikkupoikien seikkailusta kertova elokuva Stand by me, sen suomennos on 'Viimeinen kesä'.



Ps. Nyt tekisi mieli katsoa Stand by me! Siinä on se junanraide-kohtaus - ja iilimatoja! Ja myös se nuotiokohtaus! Oihvoih.