Miksi maailma on niin vaikea pelastaa?

Tämä on taas niitä päiviä, kun olisi parempi vaan pysyä neljän seinän sisällä ja olla onnellisen pimennossa kaikesta, mitä niiden seinien ulkopuolella tapahtuu.

Ja se kaikki alkaa jo aamusta, kun herätyskello soi puoli seitsemältä. Minua ei ole luotu heräämään niin aikaisin. Tässä mielessä koen olevani erittäin sopiva nuorisotyöntekijäksi: koska työt keskittyvät iltaan, aamulla on hyvin aikaa nukkua ja hempuilla (tää sana sopii tähän, mutta en tiedä, mitä se tarkoittaa?) aamukahvin ääressä.

Allekirjoittanut Ayia Napan rannalla "nukkumassa" aamuyöstä.

Naaman pyyhkäisy kylmällä vedellä, hammastahnan kulutus, vaatteet päälle ja jääkaapista evästä mukaan. Kyproslaiset ovat tietenkin kaikki komeasti liikkeellä kaikilla miljoonilla autoillaan (jokaisella taloudella on väh. 5 autoa, koska KUKAAN ei kävele metriäkään KOSKAAN). Ne kaikki tuijottavat, kun hyppään autotielle ylittääkseni sen, heilutan porkkanaa kädessäni ja haukkaan sitä protestoiden. Minä olen se hassunvärinen ulkomaalainen sinivihreine silmineni, joka kävelee työmatkansa.

Töissä on normaali meininki. Sanottuani "kalimeerat" ja kyseltyäni kaikkien kuulumiset erikseen työntekijät passittavat minut keittämään itselleni kahvia _rankan_ kävelymatkan päätteeksi (tähän väliin sanottakoon, että matka on n. 1,5km, mikä on suomalaiselle poron kusema). Sen jälkeen koittaa suihkutukset ja luppoaikaa tylsien television aamuohjelmien parissa. Jokaiselta kanavalta tulee samantyyppinen aamuohjelma, jossa on samanlainen ylipirteä aamutervehdys-musiikki ja liialla meikillä pilatut juontajanaiset. Ymmärrän aamuohjelmista lähinnä vain sen kohdan, kun se loppuu. Muu on täysin käsittämätöntä.

Päivän mittaan asiakkaat itkevät, hakkaavat toisiaan, repivät hiuksia päästään, nykivät sukkia jalastaan, sylkevät ulos kaiken ruoan mitä saavat, kiusaavat toisiaan jne. Ja automatkat ne vasta mukavia onkin! Allekirjoittanut ahtautuu takapenkille kolmen asiakkaan kanssa ja koittaa välttää nyrkkiä. Allekirjoittanut myös yrittää estää, ettei kukaan asiakkaista kuristu toisen asiakkaan toimesta. Automatkoja värittää myös se tosiasia, että kadut täällä ovat kapeita ja mutkikkaita, jolloin väkisinkin voi vähän pahoin. Ja ei oikeastaan se mutkikkuus vaan se ajonopeus! Jos ajaisin Suomessa samaa vauhtia leveämmälläkin tiellä, äiti saisi sydärin.

Ja sitten työntekijät kyselevät opiskeluistani, ja minä kerron sosiaalialasta ja kaikesta, mitä voin esim. nuorisotyönohjaajana tehdä. Ne katsovat hetken suu auki ja kysyvät: "Miksi sinä täällä olet?" Sitä samaa olen itsekin muutaman kerran miettinyt. On oikeastaan pirun hyvä, että olen täällä seuraamassa niiden touhuja, etten itse tekisi samoja virheitä. En ymmärrä näiden ihmisten tapaa kasvattaa. Onko se kasvattamista ja kurien asettamista, että jätetään toinen ilman ruokaa rangaistukseksi? Tai onko se kasvattamista, että sanotaan: "Minä en rakasta sinua, jos et lopeta itkemistä!" Onko?

Lounaaksi perinteistä papumössöä tai hernemaissiperunamössöä tai linssejä tonnikalalla -mössöä. Asiakkaiden herneet poimin tilaisuuden päätteeksi lattialta.

Kotiin tullessa odottaa päiväunet, jotka ovat enemmän kuin tarpeen. Unen jälkeen sitä tuntee itsensä niin paljon paremmaksi ihmiseksi. Sen jälkeen on myös hyvä juoda kahvia tai tehdä jotakin hyvää ruokaa. Itseasiassa, jottei totuus pääsisi täällä kotonakaan unohtumaan, niin olen ostanut tännekin itselleni vähän linssejä ja papuja. Onhan tarkoitus kuitenkin oppia kyproslaisesta kulttuurista - ja miten voisi kätevämmin sisäistää kuin vatsan kautta?

Myönnän, että täällä on paljon asioita, joista nautin ja jotka tuovat elämään suunnatonta iloa. Ei kaikki päivät ole samanlaisia, ja joinakin päivinä, silloin tällöin joku asiakas jopa saattaa vähän hymyillä. Se on mukavaa katsottavaa. Ja oikeasti olen silti kiintinyt näihin ihmisiin, koska oikeasti ne tarvitsisivat vain jonkun, joka pitää kädestä.

Asiat ovat täällä erilailla samanlaisia kuin Suomessa. Kaikkialla vallitsee samat surut ja murheet, samat itkut ja naurut, samat keskustelut säästä ja siitä, mitä Kreikka aikoo seuraavaksi. Kaikkialla eletään tässä hetkessä, vaikka kello näyttäisi mitä. Vaikkakin - jos se kello huomennakin näyttää sen 06:30 nopeammin kuin kuvittelen - niin on aivan sama missä maailman kolkassa olen, olen silti väsynyt. Olen puhunut.