Joskus alkusyksystä liityin partioon ja tutustuin sen toimintatapoihin katsomalla ja osallistumalla. Kerroin eräälle samalla koulutustaustalla seurakunnan puolella työskentelevälle, että mulle on lippukunnan puolelta suositeltu Akela-koulutusta, missä saa tietoa sudenpentulauman johtamisesta. Tämä kollega sitten vilpittömästi tokaisi siihen, että ihmettelee syvästi, miksi mun täytyy mennä sinne, koska mulla on koulutusta, taitoa ja kokemusta lasten ja nuorten kanssa tehtävästä työstä ja retkistäkin vaikka kuinka paljon. Ajattelin siinä sitten, että ehkä se vaan on partion tapa: kaikki uudet akelat käyvät koulutuksen, jolla saa oikeuden kyseiseen pestiin.
Koulutus kesti viikonlopun perjantaista sunnuntaihin. Odotin ehkä enemmän tietoa partiosta järjestönä ja jälki/askel -suoritusten sisällöstä. Odotin ehkä myös enemmän toiminnallisuutta ja käytännön partiota. Koulutus sisälsi näitä kaikkia, mutta ohjelma oli hyvin luentopainotteista. Toisaalta huomasin turhautuvani jo ensimmäisenä iltana ja yritin pusertaa itsestäni motivaatiota. Muut koulutukseen osallistuvat olivat mukavia ja heidän kanssaan oli hyödyllistä vaihtaa näkökulmia akelana toimimisesta. Myös kouluttajat olivat osaavia. Muilla osallistujilla (iältään 30+) oli paljon kysymyksiä liittyen lapsiryhmän hallintaan ja siihen, mitä jos joku lapsi ei keskity tai häiritsee muita.
Ymmärrän sen, ettei kaikki kursseja voi järjestää niin, että kaikki saavat kaikkea, mutta olisi varmaan hyvä etukäteen ottaa osallistujista enemmän selvää tai miettiä lippukunnan puolella, että kuka sinne koulutukseen lähetetään. Olisin meinaan osannut sanoa ja vastata koulutuksessa heränneisiin kysymyksiin ihan samalla tavalla kouluttajien kanssa. Se turhautti. Se, ettei uutta tietoa tullut hirveästi.
Tehtävänä oli muovailla parityönä oma partiolauma. Tässä muovailuvahaukko -kokoelmassa on kahden eri lippukunnan laumat (koska olin ainoa meidän lpk:sta).
Kuvan tilanteessa on meneillään sisaruspiiri, jossa tytöt (oranssit) ja pojat (siniset) ovat sijoittuneet sarkastisesti stereotyyppisiin paikkoihin.
Jos nyt vielä pohditaan koulutuksen hyviä puolia, niin kuten jo edellä sanoin: muihin akeloihin tutustuminen oli mukavaa. Heihin voisi pitää jatkossakin yhteyttä ja jakaa tuntemuksia. Lisäksi kuulin vähän vakuutusasioista ja partion toimintatavoista kriisitilanteesta (ei tosin eroa hirveästi srk:n tai kunnan tavoista). Pitäisi aina lähteä siitä oletuksesta, ettei mikään koulutus ole turha. Tästäkin jäi varmasti jotakin sellaista, mitä en ennalta osannut odottaa. Vielä en tiedä, mitä se on, mutta tulevaisuus näyttää.
Ja partiokollegani vitsikkäin sanoin: "Sait hyvän vinkin, miten viettää viikonloppua". Niimpä.
