Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaverit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaverit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kesälaitumilla...

Kesäkuu alkoi jo jokunen viikko sitten työn tiimellyksessä. 3.6 lähdettiin kesän ensimmäisen ripariporukan (H1) kanssa Hirvijärvelle ja nautiskeltiin Suomen sateisesta kesästä. Olin flunssassa koko sen 8 päivää, joten ääntä ei lähtenyt ja ea-vastaavana toimiminen oli lähinnä lääkkeitä jakaessa sitä, että: "Sulle, mulle, sulle, mullemulle, sulle..." Leiristä ja koko porukasta jäi kuitenkin tosi hyvät fiilikset kaiken kaikkiaan.

Leirin jälkeisellä viikolla olin Kotkassa lepäämässä ja rentoutumassa. Vietettiin parin ystävän kanssa laatuaikaa shoppaillen (ostin lähinnä juhlatamineita kesän konfirmaatioihin ja yksiin häihin), syöden kaikenmoisia herkkuja ja nauttien Suomen aurinkoisesta kesästä. Katsottiin myös elokuvaa ja käytiin katsomassa maisemia kaatiksen näköalatornissa. Aamulla herätessä meitä oli enää kaksi. Laitettiin croissantit ja edellisillan salaatit kauniisti lautaselle ja syötiin aamupalabrunssi ulkona.



Viime lauantaina menin takaisin Järvenpäähän, koska sunnuntaiaamusta piti olla konfirmoimassa rippikoululaisia. P oli myös siinä hötäkässä palannut omalta leiriltään Itä-Suomen Uukuniemeltä. Tämä on jo toinen kesä, kun leirit määrittelevät sen kuinka paljon ehtii viettää kesää yhdessä. Tänä kesänä ainut yhteinen viikko on nyt parhaillaan eli juhannusviikko. Muutoin näemme aina maksimmissaan päivän tai kahden verran leirien välillä, koska molempien leirit "menevät ristiin". Olen toisaalta enemmän kuin kiitollinen niistäkin päivistä.

Äitillä on tänään 19.6.2012 syntymäpäivät (onnea onnea!), ja yllätettiin se eilen tulemalla yhdessä Kotkaan viettämään sen juhlapäivää. Se innostui itsekin tilanteesta ja järjesti kunnon kakkukahvit. Oli mansikkakakkua, vaaleaa kääretorttua, kahdenlaista piirakkaa, erilaisia keksejä ja suklaahippukakkua. (Ja jos joku vielä miettii, mistä nämä pari ylimääräistä kiloa on tässä muutamassa kuukaudessa siunaantunut...)



 (Kävin näyttämässä P:lle ja Jymylle merimaisemia reilun kilometrin päässä Kotkan kotoa:)



Käytiin P:n kanssa myös mökkeilemässä vuorokauden verran. Teki yllättävän hyvää. Siivottiin rannasta syksyllä pudonneet oksat, jotta on kivempi mennä uimaan. Saunottiin hartaasti ja uin järvessä tämän kesän ensimmäiset rintauinnit. Saunan jälkeen grillailtiin omatekoisia hampurilaisia ja huiskittiin hyttysiä. Sää oli kaunis ja lämmin siihen asti, kun Suomen sateinen kesä näytti parhaat puolensa. Toisaalta - kaunista sekin.











Huomenna junaillaan Vaasaan ja perjantaina juhlistetaan Vimpelin mökillä Juhannusta isommalla porukalla. Sen jälkeen meikäläisellä koittaakin taas kahden viikon leiriputki. Hyvää ja aurinkoista Juhannusta kaikille!