sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Rakkauspäivä

Alkukeväästä saatiin kuulla ilouutinen, että ystävämme menevät naimisiin - ja heidän suurta päiväänsä vietettiin nyt elokuun lopulla. Päivä oli myös minulle - tai olisi ollut kenelle tahansa naishenkilölle - suuri, koska sinä aamuna sain käydä kampaajalla laittauttamassa tukan nätiksi. Se on melkoista luksusta normaalin liimaletin sijaan.



Kirkko oli sievä ja itse vihkiminen suoritettiin morsiusmessun muodossa. Tapasin yhden P:n kaverin ensimmäistä kertaa ehtoollisella sen jakaessa mulle ehtoollista. Sinällään vähän koomista. Hääjuhlaa muutoin vietettiin yliopiston tiloissa rannalla. Teemavärinä oli selvästikin vihreä (taitaa olla aika yleinen kesähäiden väri) ja koristeluun oltiin nähty paljon vaivaa. Tilana juhlapaikka oli myös itsessään todella kaunis ja paljoa se ei välttämättä olisi koristeluja kaivannut, koska suurista ikkunoista oli suorastaan valloittava näkymä merelle.





Ohjelmana oli perinteisiä puheita, jutustelua oman pöydän (ja vähän naapuripöydänkin kanssa), herkkuruokien syömistä, morsiamen ryöstöä, kenkäleikki ja musiikkiesityksiä. Loppuillasta paikalle ilmestyi myös bändi, minkä nimeä en nyt satu muistamaan. Vaikka musiikkimaailma menee kovaa vauhtia eteenpäin ja iskelmien sijaan kuunnellaan nykyään enemmän radion tusinatavaraa, niin tämä kyseinen bändi soitti paljon sitä ns. vanhaa kunnon humppamusiikkia, minkä tahdissa jalka vipatti. Ai että!

 Ruokalista (huom. Tyrni-valkosuklaamoussekakku... apua!)

Patsas juhlapaikan edustalla 

Vieraat täyttivät tämmöiset kaavakkeet (ikään kuin vanhan ajan ystäväkirja, mutta vähän duunattu versio), mitkä kootaan loppujen lopuksi häiden vieraskirjaksi. 


Ruoka oli hyvää niin kuin aina! Erityisesti kala oli mielestäni mainitsemisen arvoista. Bändin saapumisen ja tanssimisen jälkeen kaikilla oli jo nälkä, joten illemmalla tarjottiin vielä iltapalaa.



Kuvailtiin myös tyttöjen kanssa auringonlaskua, toisiamme ja ihasteltiin kesän viimeisiä lämpöisiä päiviä tanssimisen lomassa. 


 Mulla oli päällä tuommoinen hempeä kukkamekko, jonka ostin kesäkuun alkupuolella parin hyvän makutuomarin avustuksella... (kiitos!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti