maanantai 10. kesäkuuta 2013

Onks pakko ite opetella, jos avopuoliso osaa jo?

Tilasin Ellokselta valkoisia pitsiunelmia koristamaan mökin aittaa - ja siinä samalla postimyyntikuvastosta silmiini sattui smoothie-kone. Mökin aitasta ja sen tuunailusta kerron myöhemmin, mutta tällä kertaa kyse on tästä smoothie-jutusta. Smoothie on kotoisin Amerikasta (yllätys yllätys) ja se on nestemäinen juoma, joka yleensä sisältää marjoja, hedelmiä, kasviksia tai vihanneksia. Marjaisat ovat mun mielestä parhaita, mutta tietyssä olotilassa (lue: pakko saada smoothie eikä marjoja ole) myös porkkana-smoothie on ihan jees. 


Smoothie-kone saapui kotiimme hehtaarilaatikossa, joka oli/on meidän sohvan kokoinen. Se sisälsi niitä aittavällyjä, pari kesävaatetta ja smoothie-härvelin. P oli loppujen lopuksi enempi innoissaan kyseisestä laitteesta kuin minä. Eikä kulunut montaakaan minuuttia, kun P oli jo lukenut käyttöohjeen ja alkoi kinuta ensimmäistä mukillista. Eikä se kinunnut yhtä tai kahta kertaa vaan monta. Tuo muki ei ole kovin pieni (ainakin 0,5l). Annoin periksi ja juomingin jälkeen tuli vähän paha olo, koska puoli litraa mansikka-maito-tomusokeri -juttua on aika tujua. Tulin siihen tulokseen, että tykkään smoothiesta, joka sisältää marjoja ja joka on kylmää. Jäisistä mansikoista saa taivaallisen kylmäjuoman...

Asutan meidän kotia tällä hetkellä yksin enkä ole vieläkään oikein uskaltanut vilkaistakaan sen koneen suuntaan. Kai se on vähän pelottava laite. Uusi laite, joka vaatisi vähän ponnisteluja, jotta ymmärtäisi miten se toimii ja mitkä kaikki osat siihen pitää laittaa käynnistyäkseen. En osaa enkä jaksaisi opetella. Ehkä tämä on vähän saman sortin dilemma kuin se, että P:n mielestä lahjojen ulkomuotoon ei tarvitsisi nähdä niin paljon vaivaa kuin mitä minä näen. Mun mielestä on tärkeää, että lahjaa on ajateltu, kun taas toiselle on tärkeää saada koko ajan herkkusmoothieita. Luulenpa, että näiden elämää suurempien asioiden kanssa täällä painiskellaan vielä pitkään...

torstai 6. kesäkuuta 2013

Viikonlopun käristyskelit - enkä puhu nyt poronkäristyksestä


Kesällä aurinko ja rantapuisto ovat houkuttelivia ja sinne voisi mennä vaikka joka päivä ihan vain loikoilemaan. Viikonloppuna oli niin täydellinen sää aamusta iltaan, että sunnuntaiaamuna pakkasin kapsäkkini ja menin ystävän kanssa puistoon. 


Mulla oli mukana kaikkea kahdesta vesipullosta tuohon jo niin-kuuluisaan-shinyshine-aurinkorasvaan. Olin jo kotona hölvännyt naaman ja kaikki kriittiset ruumiinosat aurinkorasvalla, joten olin hetken laittamatta lisää. Jossain on sanottu, että tunnin välein on hyvä lisätä aurinkorasvaa, mutta liekö totta vai riippuuko ihan ihosta? 



Siinä sitten köllöteltiin kolme tuntia: luettiin lehtiä, kuunneltiin Cheekin ja Jukka Pojan uutta biisiä ja välillä ehkä vähän torkahdettiinkin. Ennen kaikkea nautiskeltiin vapaapäivästä ja siitä, että kesä tekee hyvää mielelle. On muuten vaikeaa ottaa aurinkoa ja yrittää olla palamatta. Mulla on sen verran herkkä ja vaalea iho (esim. P:tä kaksi kertaa vaaleampi), että sen käristäminen ei paljoa vaadi. 

Sen takia olen haalinut aurinkovoiteita ja After sun -voiteita useammat varuiksi. Ja aurinkovoidetta laitan joka päivä heti aamusta ennen töihin lähtöä, jotta olisi edes jonkinlaista suojaa. Myös pukeutuminen helteellä on mielestäni vaikeaa, koska pitäisi kuitenkin olla edustava lasten ja perheiden edessä, mutta myös ajatella omaa jaksamista. Työhöni kuuluu ulkoilua - joinakin päivinä jopa 3h - joten siltä ei voi välttyä. Enkä sitten ulkona haluaisi olla ihan pitkähihaisissakaan, kun on niin kuuma. Probleemia. Pitäisi varmaan vaan sitten palovammojen välttämiseksi laittaa parin sentin kerros aurinkorasvaa, tunnin välein. Tuleepi aika kalliiksi. 


Ihmisiä oli paljon liikkeellä

Rantapuistosta kotiin päästyäni totuus alkoi valkenemaan - tai pikemminkin punoittamaan. Masu ja selkä olivat kirkkaanpunaiset kaikesta rasvaamisesta huolimatta. P haki mulle kaupasta vielä yhden putelin After sun -voidetta, koska punoitus oli niin kamala. Voi olla, että ihan vähään aikaan ei taas tarvitse aurinkoa ottaa...

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Seuraava erä meidän luokasta valmistui

Ei ole pitkä aika, kun itse koin samoja valmistumiseen liittyviä ilon ja murheen tunteita yhtä aikaa. Oli onnea, että tutkintotodistus oli niinkin lähellä kuin opettajien käsissä, mutta surullista oli, että opiskelut oli loppumassa. Tavallaan suretti se, että opinnäyte oli vienyt niin paljon aikaa, mutta tavallaan siitä myös iloitsi suurena saavutuksena. En ehtinyt tämän kevään valmistujaisjuhliin seuraamaan meidän luokkalaisten valmistumista, mutta olin hengessä mukana. Päästiin kuitenkin vielä moikkaamaan ja onnittelemaan valmistuneita tyttösiä iltakemujen merkeissä. 

 Tässä kuplivat lahjat päivänsankareille (huomatkaa myös meidän uusi matto)

 Meikäläinen nypersi kerrankin kampauksen itse (sen on näköinenkin :D )



 Minä ja vastavalmistunut J

Juhlia vietettiin siis oikein isolla porukalla ja paikalla oli sekä meidän luokkalaisia että valmistuneiden tyttösten ystäviä ympäri Suomea. Juhlat olivat rennot ja pukeutuminen oli vapaata. Kutsussa luki, että sai tulla vaikka verkkareissa, kunhan ilmestyy paikalle.




Tarjolla oli sipsejä, dippejä, piirakkaa ja tietysti älyttömän hyvää kakkua. Jokaisella oli myös mahdollisuus grillailla ja siihen meikäläisten loppuilta kuluikin aika sujuvasti. Ulkona oli älyttömän kaunista ja lämmintä eikä kesä olisi voinut olla yhtään kauniimpi. 



Auringon laskiessa makkarat ja boolit oli maistettu ja nuotiolle kerääntyi porukkaa. Paikalla oli myös pieni, suloinen koira, jonka kaappaamista suunnittelin koko illan. Se olisi kätevästi mahtunut mekon helman alle, mutta aina siinä oli sitten joku muukin seurassa... Kun työnsi nenän sen kuonon eteen, niin se nuolaisi parikolme kertaa. Kuinka suloista.

Niin ja mitä se kesäilta olisi ilman hyttysiä - no ei mitään! Ja niitähän riitti. 

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Talkoot, joista jäi paha mieli

Noh, olipa kerran kesäkuun ensimmäinen päivä ja vuosi taisi olla 2013. Kuukausi aiemmin taloyhtiömme ilmoitustaululle oli ilmestynyt talotoimikunnan ilmoitus, jossa kerrottiin, että pihatalkoot pidetään kesäkuun kahtena ensimmäisenä päivänä. Siinä luvattiin myös talkoisiin osallistuville virvokkeita ja makkaraa. Kahta viimeistä silmällä pitäen kaksi taloyhtiön asukasta (me) olivat valmiita mihin vain - hommaan kuin hommaan. 


Ilmoituksessa ei sanottu, mihin kellonaikaan talkoisiin olisi syytä ilmestyä. Kyseisenä lauantaiaamuna - mikä sattui myös olemaan yleinen valmistujais- ja kevätjuhlapäivä - söimme rauhassa kaurapuurot ja graavilohivoileivät. Löysimme kaapista myös yhden puutarhahansikkaan, jonka otimme mukaan. Kello yhdentoista maissa olimme valmiita lähtöön.


Niillä kahdella talkoolaisella ei ollut mitään hajua, mitä olisi pitänyt tehdä tai mistä löytyisi tarvittavia välineitä pihatöihin. Tarjolla oli yksi harava ja joitakuita puutarhakäsineitä. Ketään muita ei ollut vielä talkoisiin ilmestynyt, mutta kysyimme neuvoa naapuritalon naisasukilta - ja löysimme toisen kerrostalon varastokomerosta lisää haravia. Siinä sitten katse pyöriskeli ympäri pihaa ja olo oli kuin Hoo Moilasella (tietääkö kukaan muuten, kuka tämä hoomoilanen on oikein ollut?). 


Talkoot jatkuivat haravoimisella eikä ketään muita näkynyt vieläkään - paitsi ikkunoista, kun verhot vilahtelivat. Tai parvekkeilta, joissa ihmiset polttivat tupakkaa oikein urakalla. Siinä sitten siivottiin myös koko grillikatos. Pohdittiin, että sitä me itse tulemme käyttämään myöhemmin, että kaipa se on järkevin alue tehdä sitä "talkoohommaa".


Kitkettiin rikkaruohoja kukkapenkeistä, otettiin ritilät pois maasta ja siistittiin niiden aluset sekä otettiin tuhkat pois grillipesästä. Siinä samalla siihen tuli se sama nainen, joka auttoi meitä haravien kanssa ja jutteli meille kameroista ja kaikesta muusta samalla, kun itselläni oli kädet mullassa. En ole katkera, mutta kuitenkin...



Lakaisin katoksen kauttaaltaan (meidän omalla harja-rikkalapio -tsydeemillä) vuoden roskista ja sain jonkunnäköisiä kohtauksia pölystä. P kävi hakemassa ison pullollisen vettä, kun ei niitä virvokkeita sitten ollut ilmaantunut. Tunnin tehtyämme töitä pihaan pyöräili nainen ja ihmetellen tokaisi: "Aaa, täällä on talkoolaisia. Täytyypi sitten käydä uudestaan kaupassa ostamassa makkaraa". No sehän oli yllättävää ja mukavaa kuulla. 


Siinä vaiheessa, kun olimme pari tuntia huhkineet haravoiden ja siistien paikkoja eikä mitään ollut tapahtunut muiden taloyhtiön asukkaiden puolelta, päätimme lähteä pois. Meillä oli kuitenkin vielä 4:n valmistuvan luokkakaverin valmistujaiset illemmalla, joihin oli myös syytä valmistautua. Makkaranainen saapui siinä samassa ulos ja sanoi, että makkaroita paistetaan myöhemmin, mutta limsaa voi ottaa. Otettiin kaksi limsatölkkiä. Tölkki per tunti. 

Oli kivaa olla ulkona ja tavallaan tehdä hyvää itselle ja kaikille muillekin. Jokatapauksessa tuli vaan mieleen, että joku joskus itse päättää järjestää talkoita niin luulisi ensinnäkin valitsevan jonkun paremman viikonlopun kuin valmistujaisviikonloppu. Toisekseen jonkinlainen ajankohdan rajaus voisi olla todella kätevä - ja jos sellaisen tekisi, niin silloin siellä pitäisi olla tarjolla sitä, mitä on luvattu. Ja olisi myös hyvä, että joku olisi ohjaamassa talkoita ja tietäisi, mistä löytyy mitäkin ja olisi suunnitelma tehtävistä. Etenkin, kun talkoolaisiksi haluaisi pari sellaista, jotka ovat asuneet taloyhtiössä vasta puoli vuotta... 

Herkku, herkumpi, herkuin

Olemme tämän kevään aikana poikenneet pariinkin otteeseen sunnuntaibrunssille ja/tai iltapäiväkahville kälyni luokse. Matka on toki pidempi kuin omalta jääkaapilta sohvapöydälle, mutta todella paljon antoisampi. P:n synttärikakusta jäi sen verran yli, että vietiin O:lle iso pala ja vastineeksi hän oli tehnyt ihania, pikkuisia ruisleipä bruschettoja. 



Näissä mini-ruisleipä-bruschetoissa oli siis käytetty valmiiksi neliöityjä ruisleipäpaloja, punaista pestoa, kirsikkatomaatteja, moccarellaa, basilicaa, suolaa ja vähän mustapippuria. Niitä oli helppo syödä ja takuulla monenlaiseen makuun. Välillä vähän tuntui kuin olisi ollut jossakin päin Italiaa. Puuttui vain viiniköynnöksillä koristeltu katto ja tarjoilija lukemattomine viinilistoineen. Maut olivat noissa herkkupaloissa. Ei paha mielikuva. 

Mun elämä on ollut muutoinkin yhtä herkkua viime aikoina. Työtouhuissa ovat kovasti olleet läsnä kevätjuhlat (vaikkakin missasin ne sairasloman takia) ja lapset perheineen olivat muistaneet kaikennäköisellä kivalla. Töissä kaikki pöydät ovat olleet täynnä gerberoita ja ruukkukukkia. Ne piristävät todella paljon pitkän kevään jälkeen.


Ja mikäs sen herkumpaa kuin viettää työpäivän jälkeen avokin ja ystävien kanssa piknik-iltaa rantapuistossa. Syötiin päivälliseksi kamuja odotellessa Subway-leivät (vink vink, grillatusta kanasta tuli mun suosikki!), jonka jälkeen hölväsin itseni mun shinyshineblingbling-aurinkorasvalla. Sitä laittamalla totisesti säihkyy ja kimallusta on sen jälkeen esim. joka paikassa. Olisi pitänyt varmaan lukea ennen sen ostamista, mitä se "Golden" siinä kyljessä oikein meinaa eikä vain ajatella, että: "Tää varmaan nyt helpottaa mun jokakesäisiä palovammoja, otetaan tämä". 


Nimensä mukaisesti tätä laittamalla tulee aika kultainen olo...


Istuttiin pari tuntia auringosta nauttien ja Wizard -korttipeliä pelaten. Se on ihan mahtava, saksalainen peli, jossa pitää ennustaa joka kierroksen aluksi kuinka monta kertaa aikoo voittaa.  Vaikea selitää. 


Mulla on ollut viimeaikoina onnekas olo - ja se johtuu ihan täysin siitä, että mun elämään kuuluu niin monta upeaa ihmistä. Enää ei tarvitse haihatella turhista tai miettiä menneitä ihmissuhteita liikaa. Ne, jotka oikeasti haluavat mut omaan elämäänsä, niin niiden elämässä miä oon. Ja hyvin oon pärjänny. Oon niin kiitollinen ja onnellinen kaikesta, että se korvaa kaiken mielipahan, mitä vuosien saatossa on ollut. Oon päättänyt olla välittämättä ja ignoorata kaikenlaisia piruja, mitä elämässä tulee vastaan. Vähän niin kuin nuo muuttolinnut kuvassa, samalla tavalla ihmisiä tulee ja menee. Kaikista jää jokin jälki - joistakuista huomaamatta syvempi kuin toisista - mutta kummasti tulee sitten aina vuosittain noita uusia lintuja. Kesä on alkanut.