perjantai 14. joulukuuta 2012

Mulla kauas menolippu oooo-o-o-on...

Keskiviikkoaamuna hyppäsin junaan ja ennen puolta päivää olin Jyväskylässä ystävän uudessa opiskelukaupungissa. Edellisen kerran kävin Jyväskylässä yhden lapsuudenystävän rippijuhlissa, mutta sen enempää en ole Jyväskylässä touhuillut. 

 Käytiin syömässä ähkyt.........


 Ja shoppailtiin tuikitarpeellisia juttuja ja ihasteltiin jouluvaloja



 Ja käytiin laulamassa Seminaarimäen kauneimpia joululauluja...

 ...kauniissa, täydessä kirkossa :)


Ja nukuttiin kellon ympäri :)

Oli kaiken kaikkiaan ihanan rentouttava vuorokausi. Olen nähnyt viimeaikoina raakoja painajaisunia, ja unet Ikean huippuvuodesohvalla veivät ne painajaiset mennessään. Kaikenlisäksi mulla ei ollut koko Jyväskylä-vierailun aikana puhelinta tai kelloa. Oli jännä tunne ja tavallaan pienet vieroitusoireetkin. Kun ei tiennyt, paljonko kello on tai ei voinut soittaa P:lle, tuleeko tämä vastaan tai mitään, niin olo oli melko turvaton. Kokeilkaapa jättää vahingossa kännykkä lataamatta, kun lähdette johonkin matkalle. Kyllä se ylimääräistä stressiä aiheuttaa vaikka ei kuvittelisi. Eikä se junamatkakaan mennyt ongelmitta. Junat olivat myöhässä, seuraavat junat eivät odottaneet myöhästyneiden junien matkustajia ja odottelevien aika oli pitkä. Oli myös yllättävän pistävän kylmä tuuli. ;)

Selvisin kotiin ja tein itselleni ison salaatin :) Tällaisia reissuja voisi olla enemmänkin. Jyväskylästäkin jäi näkemättä monta mielenkiintoista juttua kuten Matti Nykänen... 

tiistai 11. joulukuuta 2012

Muutaman muun fanin kanssa konsertissa

Muse, Hartwall Areena 10.12.2012

Mentiin eilen Hartwall Areenalle noin klo 19 pintaan. Ihmisiä oli silloin melko vähän (lukuunottamatta permantoporukkaa), ja onnistuttiin bongailemaan kavereita. Tuttuja näkyi yllättävän paljon, mikä oli mukavaa (pelkästään omalta luokalta paikalla oli näköhavaintojeni mukaan 4!). Ennen keikan alkua kivuttiin hattuhyllylle, mistä oli toisaalta yllättävän hyvät näköalat ja musiikki ei ollut niin pistävän kovaa. Aiemmin olen ollut vain permannolla tai alempana, ja siellä esim. basso tuntuu niin paljon enemmän mahanpohjassa kuin ylhäällä. Ja lisäksi tuo Canon-pikkuinen onnistui saamaan suhkot selkeitäkin kuvia, vaikka etäisyys sekä savun ja muiden ongelmatekijöiden määrä oli suuri. 

Keikka oli upea. Alusta loppuun olo oli niin rentoutunut ja innostunut, että vieläkin tekisi mieli vähän tirauttaa kyyneleitä. Muse soitti suurinpiirtein kaikki kappaleet, joita olin odottanutkin (lukuunottamatta muutamaa vanhempaa lempparia). Livenä ne ovat vaan niin uskomattoman vakuuttavia. Ja jos ei muuten olisi kiinnostunut kyseisen yhtyeen musiikista, niin valoshow on kaiken väärti! 

Tässä muutama suhkot selkeä kuva upeasta illasta (yhtyeen jäseniä taitaa olla turha bongailla, mutta lavan sentään tunnistaa sekamelskasta ja valot ovat upeat):







Suurin osa kuvista yhtä väriskaalaa ja abstraktimpia kuin abstrakti ekspressionismi itse. Vähän oikeastaan tekisi mieli teettää oudoimpia kuvia ja tehdä niistä tauluja. 

 Ei päätä eikä häntää, mutta tavallaan hieno? Vähän kuin sänky, jonka päällä on hyttysverkko?

Tästäkään ei saa mitään tolkkua, mutta itsessään upea, eikö?

Keikasta toipuneena laitan kotona pientä pikkujouluateriaa. Karjalanpaisti on ollut uunissa reilu pari tuntia, perunat ovat kypsiä ja lisäksi jääkaapissa on vielä paketit maksalaatikkoa ja imellettyä perunalaatikkoa.  Kaikki on tällä hetkellä ihmeen hyvin ja asiat tuntuvat lutviutuvan juuri oikealla tavalla. Perjantaina viimeistään pitäisi saada opparista jonkinlainen arvostelu ja reilun viikon päästä valmistuminen on virallista. Sitä ennen teen kuitenkin pieniä reissuja. Huomenna suuntaan kaupunkiin, jota en entuudestaan tunne lähes ollenkaan. Jännittävää. 

maanantai 10. joulukuuta 2012

Pitkästä aikaa MUSE!

En liiemmin käy kuuntelemassa livemusiikkia. Tähän on pitkälti syynä se, että keikkojen tulisi olla jossakin suhkot lähellä ja musiikin tarpeeksi kiinnostavaa (esim. Juha Tapio, Suvi Teräsniska, Muse, kaikennäköiset joulukonsertit). Toiseksi monet konsertit ovat kesällä ja koska itse olen leireillä, niin siinä tuntuu aina olevan pienimuotoinen este lähteä festareille tai muihin vastaaviin tapahtumiin toisille paikkakunnille. Kolmanneksi syön mielummin vähillä rahoillani kuin teen mitään muuta, järkeenkäypää?

Kuitenkin. Yksi on mielestäni sellainen, mistä voin vähän maksaakin - Muse. Tutustuin tähän yhtyeeseen 2000-luvun alkupuolella ja ensimmäinen kappale, minkä kuulin oli Muscle Museum. Ensimmäisen kerran kävin katsomassa heidän keikkaansa Hartwall Areenalla lokakuussa 2009 ja se oli jotakin käsittämätöntä. Toisen kerran näin Musen jo heinäkuussa 2010, kun he piipahtivat Kaisaniemen puistossa. Tänään on kolmas keikka (Hartwall Areena), ja odotan jonkinlaista spektaakkelia. Ihanaa. Lämppärinä on Deap Valley, joka on mulle aiemmin tuntematon ja kuunneltuani sitä vähän Youtubesta, en osaa sanoa siitä sen enempää. Tuntematon. 

Toivon keikalla kuulevani AINAKIN nämä vanhat biisit: 

Bliss

Feeling good

Time is running out

Starlight

Ja kahdelta edeltävältä levyltä AINAKIN nämä biisit:

Resistance

Uprising

Madness

Follow me

Tämän vuoden virallinen olympiakappale: Survival

Ah, siinä ilta vierähtäisi, kun ne soittaisivat kaikki, mitä miä pelkästään haluaisin. Toivon kuulevani mahdollisimman monen näistä. Ja miä tykkään jokatapauksessa - vaikka soittaisivat pelkästään uudelta levyltä :) Iik! Alkaa keikkakuume nousta. 

perjantai 7. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivän glögi-iltamat

Pidän erittäin paljon näistä aamuista, jolloin saa a) nukkua niin pitkään kuin on tarve, b) syödä aamupalan rauhassa nautiskellen, c) pitää aamutakkia tai pyjamaa päällä puoleen päivään...


On myös olemassa yksi hitaiden aamujen erikoislaji. Siinä lajissa maltti on valttia ja pitkäjänteisyys palkitaan. Nimittäin omenagranaatin putsaus. Ne ovat tällä hetkellä sesongissa ja kohtuuhintaisia (tuo yllä oleva yksilö taisi maksaa euron). Kaavin siemeniä jugurtin sekaan ja katselin samalla Gilmoren tyttöjä. Hitaiden aamujen jälkeen kodin siivous, pyykkäys, parvekkeen lumenluonti ja muut ilahduttavat kotityöt ovat entistä ilahduttavampia. 

Matkusteltiin päivää ennen itsenäisyyspäivää Kotkaan. Ystävä oli kylässä ja jutusteltiin kuuman kaakaon lomassa mm. siitä, kuinka onnellisia me voimme täällä Suomessa olla, koska saamme opiskella. Äitillä on aina joulu ja oma jouluaddiktio ei tunnu niin kummalliselta sen läsnäollessa. Tontut, punaiset verhot, kranssit, kynttilät ja kaikki ovat jo löytäneet paikoilleen. Saatoin myös nähdä kuusen eteisessä, mutta ei siitä sen enempää :D 


Tein ystävän glögi-iltaa varten Jouluisen juustokakun (Ei se taaskaan onnistunut ohjeen mukaan ja onnettomuuksilta ei säästytty. Kai se on todettava, että omat mausteet ja ulkonäkö ovat mun tavaramerkki ruoanlaitossa ja leivonnassa)...

Itsenäisyyspäivänä syötiin perheen kesken pikkujouluateria ja illemmalla mentiin viettämään glögi-iltaa kaverin luo. Pitkästä aikaa tytöt ja niiden siipat olivat koolla kaikkinensa. Glögi-ilta taisi olla myös jonkin sortin sotailta, koska katsottiin Tuntematonta sotilasta, juteltiin erään kanssaolijan palveluksen loppumisesta, katsottiin nauhalta Simo Häyhästä kertova dokumentti ja vilkaistiin myös joitakin muita vastaavia teoksia. Tämän päälle vielä vähän Pirunpeltoa ja Linnan vastaanoton ensimmäinen puoliaika. Ja kun taas kerran kokoonnutaan yhteen (on se kumma tapa ihmisillä), niin pöytä on koreana. Meiltä tuli kakun lisäksi myös tortut. 


 Äiti ja iskä totesivat, että: "Maistuu ihan joululta" ja nimesin tämän sen mukaan Jouluiseksi juustokakuksi :) Pohjana on piparkakut ja mausteena kaikki jouluiset, mitä tuli mieleen.



Hyvää pikkujouluaikaa kaikille! Itselläni taitaa tässä kaikessa tohinassa olla vielä muutamat jäljellä :) 

Viikonloppu Myssy-vahtina!

Edeltävät viikot ovat kuluneet kavereita tapaillessa, levätessä ja joulua odottaen. Viime viikonloppuna oltiin koiravahteina Hyvinkäällä. Saatiin viikonlopuksi rivitalopätkä ja innokas koira kontollemme.


Oma koirakuume yltyi ihan pikkuriikkisen, ja mahdollisesti seuraavaan asuntoon saisi jonkinlaisen pienen ystävän ottaakin. Pitänee miettiä. Viikonlopussakin tuli todettua, että koiran ylläpito vaatii läsnäoloa ja sitä, että vaikka ulkona olisi reilusti päälle 20 astetta pakkasta, niin ulos on mentävä. Toinen pohdiskelun alla oleva asia on se, kuinka paljon koira todellisuudessa tällä varakkuudella tulee kustantamaan ja kuinka hoitojärjestelyt hoituvat esimerkiksi leiritöiden aikana (ei ole perhettä tai sukulaisia lähimaillakaan ja suurimmalla osasta lähiseudun kavereista on omat leirinsä ym. omat huolensa ja lemmikkinsä). Sitoutumisen pitäisi olla 100%...

 Ette ikinä arvaa, mitä nämä ovat?

 Tai mitä niiden PITI olla...

Viikonloppu meni yllättävän nopeasti. Käytiin yhdessä ja vuorotellen lenkittämässä koiraa, saunottiin, tehtiin ruokaa, nukuttiin ja itse tuijotin hömppäelokuvia. Ennen isäntäväen kotiinpaluuta siivosimme koiruuden sotkuja ja leivoin heille lämpimäisiä, tuoksuvaisia...

KORVAPUUSTEJA!

Joo ei taas ihan onnistunut tuo esteettinen puoli ja tuli vähän epämuotovalioita. Siis rehellisyyden nimissä: kuinka moni saa korvapuustit näyttämään pannukakulta? Ja siis nuo olivat jättiläismäisen valtavia halkaisijaltaankin. Joku meni vikaan. Löysin kaupasta värillistä raesokeria, ja se oli ehkä ainut upea juttu koko hommassa. Söin yhden. Pullan näköisiä, mutta korvapuustin makuisia leipomuksia. 

Johtikohan yläasteen kotitalouden kirja harhaan?