Tämän kesän lomatunnelmat alkoivat, kun ajeltiin iltamyöhällä Vaasaan ja seuraavana päivänä valmisteltiin reissua täydentämällä ja pakkaamalla rinkkaa. Pakkaaminen on mukavaa, mutta muistettavia pikkuasioita on niin paljon, että siihen määrään voisi melkein hukkua. Ja loppujen lopuksi jokainen niistä pienistä asioista on reissun kannalta tärkeä.
Osa tavaroista hujan hajan ennen lähtöä...
Matka Kylmäluomalle kesti n. 7-8h. Vaasa-Kokkola-Kajaani-Taivalkoski-Kylmäluoma. Ajomatka oli pitkä ja vettä satoi lähes kaatamalla koko ajan. Toivottiin siinä vaiheessa kovasti, että perille päästyämme sade olisi loppunut.
Reippaana matkaan (n. 16kg:n rinkan kanssa)...
Matkalla piipahdettiin katsomassa Hiljaista kansaa. Olen pari kertaa aiemminkin nähnyt sen. Edellisen kerran se oli joskus vuonna 2009, kun oltiin menossa Kuusamoon talviriparille. Mentiin koko köörin kanssa katsomaan noita nerokkaita variksenpelättimiä ja upposin sitten vyötäröä myöten lumeen sellaiseen ojan tapaiseen. Sellaista silloin.
Näitä kamuja oli joka polun varrella :)
Ensimmäiselle laavulle eli Valkeisen laavulle selviydyttyämme pystytettiin teltta ja syötiin iltapalaa. Maisemat olivat silmiä hivelevät ja auringonlaskun kajo iltayhdentoista jälkeen todella kaunis.
(Pulahdettiin tuonne ja että osasi olla kylmää... Kylmäluoma = Kylmä paikka!)
Ensimmäinen kokonainen päivä startattiin huonosti nukkuneena, mutta huippuaamupalan jälkeen elämä oli jo vähän parempi. Ihan aamusta ei satanut vettä, joten aamutoimet, tiskaukset ja rinkkojen pakkaus meni suhkot mukavasti. Mikä siinä muuten on, että eväät ja kaikki ruoka maistuu reissussa ja metsässä jotenkin enemmältä kuin normaalisti?
Kylmäluomalla näytti olevan isoja, koskemattomia mustikkatantereita isoine mustikoineen!
Satoi vettä ja rinkka painoi ja hyttyset saartoivat ja ai että oli ihanata :)) Päätettiin sitten fiksuina ihmisinä muuttaa reittisuunnitelmia ja vaeltaa lyhyempi matka. Ensimmäisenä kokonaisena päivänä käveltiin suurinpiirtein 9km. Sateessa ja rinkan kanssa tuntui ainakin kaksi kertaa pidemmältä...
Pysähdyttiin Kattaisen laavulle vaihtamaan kuivia vaatteita päälle, jotta jaksettaisiin kävellä yöpymislaavulle. Tässä vaiheessa allekirjoittaneen rapakuntoisen jalat huusivat hallelujaa.
Kun sitten vihdoin ja viimein päästiin yöpymis- eli Kolkkojärven laavulle, teimme hetimiten ruokaa. Vettä satoi alituiseen ja nuotio ei pystynyt kuivattamaan kastuneita tamineita. Meillä oli mukana sadesuojat ja rinkkasuojat (ja vaikka mitkä suojat), mutta sade ja kosteus yhdessä ovat lyömätön parivaljakko. You can't hide. Tässä kohtaa mun nilkat turposi ja niitä sattui jonkin aikaa enkä oikein pystynyt tekemään mitään. Iltaan mennessä kuitenkin helpotti.
Illalla ei satanut vettä, joten sytytettiin nuotio ja paisteltiin makkaraa ja vaahtokarkkeja. Hiljaisuus oli täydellistä. Välillä laavun reunalla istuessa oli pakko oikein kuunnella sitä hiljaisuutta ja nauttia. Järven vastapäisellä harjulla meni vähän väliä porotokka ja niiden askeleet oksien päällä tekivät ääntä, mutta muutoin oli hiljaista. Eräs toinen pariskunta oli kanootilla retkeilemässä ja he kävivät hakemassa pari kertaa puita kyseiseltä laavulta, mutta muita retkeilijöitä ei näkynyt.
Tykästyttiin vaelluksen aikana myös hurjasti noihin Blåbanin Mansikka-vanilja -kiisseleihin, mitä saa kolmen annoksen paketeissa esim. Citymarketista. Se oli hyvänmakuista - ja mikä parasta: lämmintä. Toinen yö meni myös paremmin nukkumisen suhteen.
Viimeisenä vaellusaamuna rinkat olivat paljon kevyemmät ja vaeltajat rähjäisemmät kuin aloittaessa.
Maasto oli vaihtelevaa: suota, metsää, rantaviivaa, moottorikelkkareittiä, ylä- ja alamäkeä, rappusia...
Määränpään eli leirintäalueen ja auton lähestyminen häämötti jo, mutta maasto ei meinannut antaa meille periksi millään. Viimeiset pari kilometriä sisälsi haastavia korkeuseroja ja pientä kivinupula-kanto -mattoa.
Kenen lienevät...
(PS. Matka ei aivan päättynyt tähän vaan kävimme tutustumassa paikalliseen kulttuuritarjontaan paluumatkalla. Siitä lisää myöhemmin.)
