Miljoona hilettä kahvissa...

On satanut jo monta päivää lähes tauotta. Tuuli nostaa aallokot kahden metrin korkuisiksi ja tiet ovat täynnä isoja lätäköitä. Paikalliset ihmiset täällä pelkäävät vettä ja ovat sateesta suorastaan sekaisin. Autoilijat eivät tiedä mitä tietä  tai reittiä mennä, etteivät hukkuisi autoineen lätäköihin ja puroihin, joita olemattomat viemäröinnit aiheuttavat.

Tällä viikolla olemme T:n kanssa samassa yksikössä harjoittelemassa - tai auttamassa - miten sen nyt haluaa nähdä. Ollaan kaksi kokonaista päivää koristeltu joulukuusen koristeita (tilaustyönä) erivärisillä hileillä, ja voin sanoa, että olo on hyvin häikäisevä. Ihan kuin kaikki vaatteet olisivat tällä hetkellä jonkinsortin kimalluskledjuja.

Tänään mun kahvikuppiin oli eksynyt jokunen miljoona hilettä, ja siitä ja sateesta tuli mieleen, että kyproslaiset ovat juuri kuin ne hileet siellä kahvin seassa. Siellä ne lilluvat kahvissa, mutta vaikka kuinka pelkäisivät sulavansa niin eivät ne silti kuitenkaan. Kyproksella tuntuu vallitsevan jonkunlainen yleinen melankolia sään suhteen: vähän samanlainen tunnelma kuin Fool's Gardenin Lemon tree:ssä. En ymmärrä. They should visit Finland to know better.

Suomalainen on tottunut sateeseen. Itseasiassa sateen ropiseminen ikkunaa ja asvalttia vasten on jotenkin kierolla tavalla kotoisaa. On täysin normaalia, että kengät kastuvat ja että hiukset eivät ole viimeisen päälle (lue: roikkuvat littanina poskea vasten). Jos vain olisi omat kumisaappaat ja sadetakki täällä mukana, niin näyttäisin näille hienohelmoille, miten "mennään eikä meinata". Itse olen myös salaa onnellinen siitä, että näinä sadepäivinä olen vihdoinkin ehtinyt katsoa Youtubesta Uuno Turhapuro -elokuvia...

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.

Tänä viikonloppuna (niin kuin liian monena edeltävänäkin!?) on tullut tutuksi oman huoneen kalvakat seinät ja sängynpohja. Olen ollut tänä vuonna muutoin yllättävän terve ja hyvinvoiva, mutta syksyisin tämä karu totuus huonosta immuniteetista aina iskee. Hämmentävintä on, että pöpö yllättää vaikka kuinka yrittäisi nukkua riittävästi, syödä monipuolisesti ja harrastaa hyötyliikuntaa. Ykskaks tuntuu vähän huteralta ja taas sitä mennään pöpön pillin mukaan. Justiinsa.

Kaikkea tätä turhauttavuutta täällä piristää ajatus joulusta. Olen kuunnellut joululauluja (tiesittekö, että Jutta Urpilainen on levyttänyt joulucd-levyn?) ja katsellut kuvia lumesta. Kaipaan lumisia näkymiä ja tähtikiteisiä ikkunoita. Kaipaan Jymyn tassunjälkiä lumessa. Eikä siihen ole enää kovin montaa viikkoa. Toisia ihmisiä ärsyttää suunnattomasti se, että joulusta vouhotetaan, mutta minulle se on sydämen asia. Pelkkä ajatuskin joulusta tuntuu rauhoittavalta. Ja se on ihan ilmaista.

Ei ihan vielä kuitenkaan. Ja sanokoot kuka mitä sanoo, mutta

ilmastonmuutos on jokapäiväistä... pikkuhiljaa maailmaa muuttuu.

Huoneessani on aamuisin kylmä, ja herättyäni tänään löysin itseni kokonaan peiton alta. Täällä myös tuulee - siis täällä mun huoneessa - mikä ei oikein sovi tähän suomalaiseen mielikuvaan talviasuttavista taloista. Viritin tänään teipillä ja vilteillä itselleni lisäsuojausta toisen ikkunan eteen. Seuraavaa yötä ja aamua odotellessa.

Hyvää isänpäivää kaikille maailman isäpapoille! ♥ 

Keittotorstai!

Alkaa näyttää siltä, että tästä tulee uhkaavasti jonkinsortin amatööri-ruokablogi. Koska - aion nyt kertoa teille asian, mistä tekin voitte olla ylpeitä. Tein nimittäin keittoa!

Laitoin kattilaan suurinpiirtein kaiken, mitä kaapista löytyi: makaroneja, papuja, porkkanan, tonnikalapurkin, paprikaa, tomaattimurskapurnukan, kaikkia mausteita mitä löytyi (paitsi jouluisia) ja vettä. Aika sörsseliä sanoisinko.

Noniin, ollaan siitä tänään onnellisia, että pienellä budjetilla paljon hassunnäköistä ruokaa.

Korvapuustin tuoksuinen aamuhetki

Eilisiltana meille tuli vieraita, joita varten laitettiin "suomalaista" ruokaa. Yllättäen olikin hankalaa keksiä ruokalistaa ja koimme sitten luontevaksi tehdä niin sanottua perusruokaa eli lihapullia ja perunamuussia. Vieraamme koostuivat eri kansallisuuksista (yksi latvian-venäläinen, yksi kyproksen-puolalainen, muutama intialainen ja yksi persialainen. Meillä oli siis uskontonsakin puolesta yksi kokonaan kasvissyöjä, yksi joka ei syönyt lihaa, kanaa tai kalaa - ja yksi muuten-vain-onnellisempi-elämässään-kasvissyöjänä. 

Ja ei huolta, emme tarjonneet lihapullia näille kasvissyöjille. Teimme myös kasvispiirakan ja ruokaisampaa salaattia makaronilla. T leipoi myös korvapuusteja, mitkä olivat ehkä eniten suomalaisia tuotteita tähän mennessä. Tässä myös ihan vain kaikille luettavaksi _suomalaisten perinneruokien lista_. Sitä katsoessa toivoi välillä, että suomessa olisi myös joitakin oikeasti hyvänmakuisia perinneruokia, joita voisi myös tarjota. Tulisi tietenkin olla erittäin ylpeä suomalaisuudesta ja siitä, mitä meidän kulttuuristamme on jäljellä - mutta onhan se myönnettävä, että useat suomalaiset ruoat eivät ole hirveän houkuttelevia. Mietin, että miltäköhän maistuisi mustamakkara-pizza tai vastaavasti läskisoosi-pizza? 

Suomalaisille epätyypilliseen tapaan meillä ei ollut suunnitelmaa ruoanlaiton varalle. Se meni sitten lopulta siihen, että me kaikki kolme sählättiin oman ruokalajimme kanssa ja sotkettiin keittiötä oikein huolella vain muutama tunti ennen vieraiden tuloa. Ruoka kuitenkin oli huippuhyvää (ja on edelleen: jääkaapissa on leivontakulho täynnä eilisen jämiä). Pakastettiin myös korvapuusteja vähän loppukuuta varten, jolloin on tarkoitus viettää pikkujouluja suomalaisittain. Se on kyllä sitten jo tuleva olemaan ihan toinen tarina... 

Meidän korvapuustit eivät näyttäneet tältä. Niistä tuli vahingossa limpun kokoisia.

Muuton eilisilta kului kynttilänvalossa keskustellen kyproslaisesta kulttuurista ja eroavaisuuksista muihin kulttuureihin. Koska itse olen ollut keskiviikkoillan synttärikemujen jälkeen kuumeinen ja flunssainen - ja nukkunut viimeiset kaksi päivää putkeen - syötyämme alkoi väsyttää. Väsymys saattoi myös johtua valkoviinistä, mutta sitä en tietenkään tunnusta. Ilta oli kuitenkin varsin onnistunut. 

Nyt sunnuntaiaamuna tunnelmat ovat monenlaiset. Olen kipeämpi kuin eilen (kurkussa on jokunen kaktus), mutta kuumetta tuskin on enää kuitenkaan. Herättyämme siivottiin tiskipino (lähenteli uhkaavasti kattoa) keittiöstä ja olohuoneesta, ja aamupalaksi lämmitin itselleni korvapuustin. Olisipa ihanaa, jos kaikki sunnuntaiaamut tuoksuisivat korvapuustilta. 

PS. Selitettiin vieraillemme, mitä 'korvapuusti' tarkoittaa. Siis vähän kuin nenänakki, mutta korvapuusti... 

Kamerakuume!

Suunnittelen kipeästi elektronista perheenlisäystä. Onneksi internet antaa unelmille lisäsiivet (ja toisaalta ripottelee lisää suolaa haavoihin).

 Canon PowerShot A2200 digikamera, Gigantin nettimyynti 89€

  Canon Ixus 115 HS digikamera (harmaa), Gigantin nettimyynti 148€

Eivätkö ne olekin oikein kauniita lapsia? Kauniita ja lahjakkaita kaikessa mihin ryhtyvät. Lapsokaiset myös yleensä vievät melkoisen summan rahaa vanhempien lompakosta (siis ihan vain syömällä ja kaikenmaailman harrastuksilla), mutta näiden lasten ruoan voi uudelleensyöttää niille. Niin! Eikä näillä ole harrastuksia kuten taitoluistelu tai perhokerho - nämä ovat kotopussukassaan viihtyviä ja äitimamman kätösten lämmössä oleskelevia lapsosia. 

Pitää nyt harkita tätä vielä, mutta jouluna tai jokunen päivä sen jälkeen perheenlisäys saa luvan tulla haikaralla (lue: postiautolla Gigantin myymälästä tai vaihtoehtoisesti jonkun haettua lapsen samaisesta paikallisesta myymälästä). 

Odottavan aika on jymypitkä.