Aikaisin amulla menin edellisen viikon harjoittelupaikkaan, koska siellä joku oli lupautunut neuvomaan minua. Yksi seitsemästä harjoittelupaikastani sijaitsi siis samassa rakennuksessa kuin Limassolin Vanha sairaala. Istuskelin jonkun aikaa odotellen, kunnes sitten vanha tuttu hullu-psykologi totesi, että: "I'm quite sure you have sinusitis" ja lähti mun mukaan alakerran (sairaalan) vastaanottotiskeille.
Kutsun tästä eteenpäin hullu-psykologia nimellä Hu-psy = Hupsy. Kerron myöhemmin lisää tästä, jos jotakuta kiinnostaa, mutta sanottakoon, että se on sellainen 52-vuotias mies, kliinisen psykologian maisteri, jonka elämäntarinaa MINÄ olen joutunut kuuntelemaan harjoitteluni lomassa. Ei siitä sen enempää. Olen kuullut ihan liikaa siitä ihmisestä.
Ensin käytiin muutamassa toimistohuoneessa (ei kuulu normaaliin prosessiin), jossa Hupsy selvitti asioita ja pyysi virallisen näköisiä ihmisiä soittamaan puheluita. Sen jälkeen kipitettiin vastaanottoon, kirjaimellisesti. Mentiin siis vain ovesta sisään luukkujen ja ihmislauman ohitse ja oltiin siellä luukkujen sisäpuolella. Hupsy kertoi mun tilanteen jollekin naiselle, joka hyvinhyvin epäselvästi kirjoitti paperille mun tietoja (olen nykyään muuten 20-vuotias, vaikka luulin, että kohta 22). Siellä tiskin toisella puolella oli hirveästi paperia: luultavasti Limassolin asukkaiden koko terveyshistoria. Annoin sille naiselle 2€, mikä veloitetaan toimistokuluista kaikilta.
Minulla oli kädessäni vihreä kuitti toimistokuluista, valkoinen lappu (se, missä mun ikä oli väärin eikä muusta saanutkaan selvää) sekä eurooppalainen sairaanhoitokortti. Mentiin lääkärin oven eteen, jossa Hupsy kertoi, että minua ennen on vain muutama ihminen - ja että normaalisti sama kestäisi puolet päivästä. Siinä vaiheessa olin kyllä onnellinen, että tunsin tämän Hupsyn edes jotenkuten. En olisi jaksanut yhtään kauemmin odottaa, koska kaikenlaiset kivut ja tuntemukset vaelsivat kropassa.
Hupsy tuli mukaan (??) sinne huoneeseen, missä lääkäri vastaanotti minut. Selitin lääkärille vähän mun tuntemuksia, se tuijotti mua - ja sitten vain kertoi, mitä lääkkeitä saan. Tässä vaiheessa mielessäni vähän jo löi tyhjää: "Öö okei?" Se kirjoitti paperille omin käsin (täydellisen lääkärimaiseen tapaan epäselvästi) antibiootit, "nukutusnestettä" ja vahvoja kipulääkkeitä. Ja siinä se.
Lopuksi mentiin Hupsyn kanssa apteekkitiskille, jossa lyhyen odottelun jälkeen nainen luukulla antoi mulle pussillisen lääkkeitä. Hupsy sanoi, että olin onnekas, kun niin nopeasti päästiin koko homman läpi - ja sytytti tupakan.
Niin että: koko prosessin läpi ilman rekisteröitymistä minkäänlaiseen järjestelmään, ilmainen lääkärin vastaanotto ja ilmaiset lääkkeet. Eikös tämä juuri ole sitä korruptiota (vaikkakaan en lahjonut ketään, mutta suhteilla silti pelailtiin)? Mietin tänään, että jos kaikki tekisivät samalla tavalla, niin miten esim. lääketeollisuus pysyisi jaloillaan pidemmän päälle?
Korruptio maailmalla -kartta
Että semmoinen päivä tänään. Selvittyäni kotiin Vanhalta sairaalalta yhden bussimatkan ja reilun kilometrin kävelyn jälkeen nukuin onnellisesti 4h. Ehkä tämä tästä. Ei tämä ole mitään kummempaa kuin jokasyksyinen flunssa-poskiontelotulehdus. Been there, done that.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti