Tutustumiskäynti Limassolin terveydenhuoltojärjestelmään

Tänään kävin testaamassa korruptiota käytännössä. Muutaman viikon sairastelleena ja sängyn pohjalla riutuneena päätin, että nyt voisi lähteä vihdoin hakemaan vähän tujumpaa lääkettä perinteisten Paracetamolien lisäksi.

Aikaisin amulla menin edellisen viikon harjoittelupaikkaan, koska siellä joku oli lupautunut neuvomaan minua. Yksi seitsemästä harjoittelupaikastani sijaitsi siis samassa rakennuksessa kuin Limassolin Vanha sairaala. Istuskelin jonkun aikaa odotellen, kunnes sitten vanha tuttu hullu-psykologi totesi, että: "I'm quite sure you have sinusitis" ja lähti mun mukaan alakerran (sairaalan) vastaanottotiskeille.

Kutsun tästä eteenpäin hullu-psykologia nimellä Hu-psy = Hupsy. Kerron myöhemmin lisää tästä, jos jotakuta kiinnostaa, mutta sanottakoon, että se on sellainen 52-vuotias mies, kliinisen psykologian maisteri, jonka elämäntarinaa MINÄ olen joutunut kuuntelemaan harjoitteluni lomassa. Ei siitä sen enempää. Olen kuullut ihan liikaa siitä ihmisestä.

Ensin käytiin muutamassa toimistohuoneessa (ei kuulu normaaliin prosessiin), jossa Hupsy selvitti asioita ja pyysi virallisen näköisiä ihmisiä soittamaan puheluita. Sen jälkeen kipitettiin vastaanottoon, kirjaimellisesti. Mentiin siis vain ovesta sisään luukkujen ja ihmislauman ohitse ja oltiin siellä luukkujen sisäpuolella. Hupsy kertoi mun tilanteen jollekin naiselle, joka hyvinhyvin epäselvästi kirjoitti paperille mun tietoja (olen nykyään muuten 20-vuotias, vaikka luulin, että kohta 22). Siellä tiskin toisella puolella oli hirveästi paperia: luultavasti Limassolin asukkaiden koko terveyshistoria. Annoin sille naiselle 2€, mikä veloitetaan toimistokuluista kaikilta.

Minulla oli kädessäni vihreä kuitti toimistokuluista, valkoinen lappu (se, missä mun ikä oli väärin eikä muusta saanutkaan selvää) sekä eurooppalainen sairaanhoitokortti. Mentiin lääkärin oven eteen, jossa Hupsy kertoi, että minua ennen on vain muutama ihminen - ja että normaalisti sama kestäisi puolet päivästä. Siinä vaiheessa olin kyllä onnellinen, että tunsin tämän Hupsyn edes jotenkuten. En olisi jaksanut yhtään kauemmin odottaa, koska kaikenlaiset kivut ja tuntemukset vaelsivat kropassa.

Hupsy tuli mukaan (??) sinne huoneeseen, missä lääkäri vastaanotti minut. Selitin lääkärille vähän mun tuntemuksia, se tuijotti mua - ja sitten vain kertoi, mitä lääkkeitä saan. Tässä vaiheessa mielessäni vähän jo löi tyhjää: "Öö okei?" Se kirjoitti paperille omin käsin (täydellisen lääkärimaiseen tapaan epäselvästi) antibiootit, "nukutusnestettä" ja vahvoja kipulääkkeitä. Ja siinä se.

Lopuksi mentiin Hupsyn kanssa apteekkitiskille, jossa lyhyen odottelun jälkeen nainen luukulla antoi mulle pussillisen lääkkeitä. Hupsy sanoi, että olin onnekas, kun niin nopeasti päästiin koko homman läpi - ja sytytti tupakan.

Niin että: koko prosessin läpi ilman rekisteröitymistä minkäänlaiseen järjestelmään, ilmainen lääkärin vastaanotto ja ilmaiset lääkkeet. Eikös tämä juuri ole sitä korruptiota (vaikkakaan en lahjonut ketään, mutta suhteilla silti pelailtiin)? Mietin tänään, että jos kaikki tekisivät samalla tavalla, niin miten esim. lääketeollisuus pysyisi jaloillaan pidemmän päälle?

Korruptio maailmalla -kartta

Että semmoinen päivä tänään. Selvittyäni kotiin Vanhalta sairaalalta yhden bussimatkan ja reilun kilometrin kävelyn jälkeen nukuin onnellisesti 4h. Ehkä tämä tästä. Ei tämä ole mitään kummempaa kuin jokasyksyinen flunssa-poskiontelotulehdus. Been there, done that.

Day 24 – Something that makes you cry

Tuntuu niin turhauttavalta ja pahalta, kun tuntuu, ettei itse voi auttaa mitenkään. Se on nimenomaan se tunne, että itse ei voisi auttaa mitenkään ja sitten sitä vain jatkaa elämää välinpitämättömästi.

Rahan lähettäminen tuntuu väärältä, kun ei koskaan tiedä, minne se raha menee. Ruokaa on vaikea lähettää. Olisikohan se ratkaisu, että ne ihmiset siellä jossakin kaukana söisivät ensin itse niitä ruokia ja hedelmiä ja muita? Länsimaalaiset ovat itsekkäitä, niin miksi ei ne afrikkalaiset ja aasialaisetkin voisi olla? Toisaalta siitä voisi syntyä sotia ja väkivaltaa, jos halpatyövoima loppuisi. Itseasiassa se on niin, että länsimaalaisilla ei ole varaa luopua varakkuuseroista. Kamalaa. Ja ne plantaasit, joilla hedelmiä ja muita tuotetaan ovat jonkun rikkaan omistuksessa, vaikka oikeasti se maa kuuluisi niille paikallisille ihmisille. Miksi oi miksi?

Olisi helpompaa, jos politiikka muuttuisi siten, että maapallon varakkuuserot tasottuisi jotenkin. Mulla ei ole hajuakaan, miten se tapahtuisi, mutta toivon parempia oloja kaikille. Asioiden pitäisi muuttua varmasti pidemmällä aikavälillä, jotta muutos oikeasti näkyisi.

Tuntuu myös tosi sikamaiselta elää Suomessa ja syödä/juoda kylliksi, kun jossakin joku pieni lapsi saa päivittäin taistella hengestään. Ei tästä asiasta kuitenkaan tarvitse yöuniaan menettää, koska kaikilla ei mitenkään voi olla yhtä hyvät oltavat kuin meillä vielä tai nytjustheti.

Sitä kaikkea on niin vaikea ymmärtää. Sitä on vaikea ymmärtää, että nämä kuvat ovat oikeasti totta. Että nuo pienet lapset ovat alipainoisia ja itse täällä syö runsaudensarvesta. Mielestäni on syytä auttaa Kreikkaa ja muita Etelä-Euroopan maita juuri siitä syystä taloudellisesti, ettei heillä nyt käy samalla tavalla kuin mitä esimerkiksi maailman köyhimmille maille on tapahtunut. Ja oikeasti Kreikalla on sen kaltaiseen köyhyyteen vielä paljon matkaa ja aikaa, vaikka heillä ei nytkään mene varallisesti kamalan hyvin. Ja me ihmiset ajattelemme täällä Suomessa vain sitä, kuinka se on meiltä pois.

Ei kukaan valitse köyhyyttä ja nälkää elääkseen. Ei kukaan. Eikä ole oikein ajatella, että kyllä nuo köyhät kestävät vielä hetken sitä elämää, koska ne ovat tottuneet siihen, ettei ruokaa ja puhdasta vettä ole. Ei niiden tarvitsisi kestää sellaista!

Arvostan suuresti niitä ihmisiä, jotka ovat köyhissä maissa auttamassa ja rakentamassa köyhille vedenpuhdistamoita ja kaivoja - ja kertomassa, miten vaurastua. Toivon, että yhä useammalla olisi rohkeutta lähteä sinne itsekin tekemään konkreettista työtä ja jättää yliopisto-opinnot ja rahanhimo vähemmälle. En moralisoi, mutta kuitenkin. Ja jotenkin toivon myös, että ne köyhien maiden asukit, joilla on jotenkuten sen verran onnea, että he saavat jonkinlaisen koulutuksen ja pääsevät opiskelemaan ulkomaille yliopistoihin tai muihin kouluihin, menisivät sitten takaisin alkuperäismaahansa auttamaan ja opettamaan. Ettei kävisi vain niin, että he tulisivat opiskelemaan länsimaihin ja sitten jäisivät tienaamaan rahaa tänne. Siitä seuraa vain se, että sen kyseisen henkilön perhe vaurastuu eikä koko valtio.

Sitä on niin helppoa sulkea silmät kaikelta epäoikeudenmukaisuudelta ja pahalta, mitä maailmassa tapahtuu. Itse uskallan asiasta sanoa, koska työni täällä Suomessakin tulee olemaan auttamista melko pitkälti - tosin vähän erilaista, mutta kuitenkin. Jos ihminen tarvitsee täällä apua, niin olen häntä varten. En ehkä ihan konkreettisesti, mutta välillisesti ainakin.

Toivon olevani se ihminen, joka saa edes pienen muutoksen aikaan tässä maailmassa. Huhhuh. Mutta pääasia oli se, että tämä asia minua surettaa todella paljon.