Seuraava erä meidän luokasta valmistui

Ei ole pitkä aika, kun itse koin samoja valmistumiseen liittyviä ilon ja murheen tunteita yhtä aikaa. Oli onnea, että tutkintotodistus oli niinkin lähellä kuin opettajien käsissä, mutta surullista oli, että opiskelut oli loppumassa. Tavallaan suretti se, että opinnäyte oli vienyt niin paljon aikaa, mutta tavallaan siitä myös iloitsi suurena saavutuksena. En ehtinyt tämän kevään valmistujaisjuhliin seuraamaan meidän luokkalaisten valmistumista, mutta olin hengessä mukana. Päästiin kuitenkin vielä moikkaamaan ja onnittelemaan valmistuneita tyttösiä iltakemujen merkeissä. 

 Tässä kuplivat lahjat päivänsankareille (huomatkaa myös meidän uusi matto)

 Meikäläinen nypersi kerrankin kampauksen itse (sen on näköinenkin :D )

 Minä ja vastavalmistunut J

Juhlia vietettiin siis oikein isolla porukalla ja paikalla oli sekä meidän luokkalaisia että valmistuneiden tyttösten ystäviä ympäri Suomea. Juhlat olivat rennot ja pukeutuminen oli vapaata. Kutsussa luki, että sai tulla vaikka verkkareissa, kunhan ilmestyy paikalle.

Tarjolla oli sipsejä, dippejä, piirakkaa ja tietysti älyttömän hyvää kakkua. Jokaisella oli myös mahdollisuus grillailla ja siihen meikäläisten loppuilta kuluikin aika sujuvasti. Ulkona oli älyttömän kaunista ja lämmintä eikä kesä olisi voinut olla yhtään kauniimpi. 

Auringon laskiessa makkarat ja boolit oli maistettu ja nuotiolle kerääntyi porukkaa. Paikalla oli myös pieni, suloinen koira, jonka kaappaamista suunnittelin koko illan. Se olisi kätevästi mahtunut mekon helman alle, mutta aina siinä oli sitten joku muukin seurassa... Kun työnsi nenän sen kuonon eteen, niin se nuolaisi parikolme kertaa. Kuinka suloista.

Niin ja mitä se kesäilta olisi ilman hyttysiä - no ei mitään! Ja niitähän riitti. 

Talkoot, joista jäi paha mieli

Noh, olipa kerran kesäkuun ensimmäinen päivä ja vuosi taisi olla 2013. Kuukausi aiemmin taloyhtiömme ilmoitustaululle oli ilmestynyt talotoimikunnan ilmoitus, jossa kerrottiin, että pihatalkoot pidetään kesäkuun kahtena ensimmäisenä päivänä. Siinä luvattiin myös talkoisiin osallistuville virvokkeita ja makkaraa. Kahta viimeistä silmällä pitäen kaksi taloyhtiön asukasta (me) olivat valmiita mihin vain - hommaan kuin hommaan. 

Ilmoituksessa ei sanottu, mihin kellonaikaan talkoisiin olisi syytä ilmestyä. Kyseisenä lauantaiaamuna - mikä sattui myös olemaan yleinen valmistujais- ja kevätjuhlapäivä - söimme rauhassa kaurapuurot ja graavilohivoileivät. Löysimme kaapista myös yhden puutarhahansikkaan, jonka otimme mukaan. Kello yhdentoista maissa olimme valmiita lähtöön.

Niillä kahdella talkoolaisella ei ollut mitään hajua, mitä olisi pitänyt tehdä tai mistä löytyisi tarvittavia välineitä pihatöihin. Tarjolla oli yksi harava ja joitakuita puutarhakäsineitä. Ketään muita ei ollut vielä talkoisiin ilmestynyt, mutta kysyimme neuvoa naapuritalon naisasukilta - ja löysimme toisen kerrostalon varastokomerosta lisää haravia. Siinä sitten katse pyöriskeli ympäri pihaa ja olo oli kuin Hoo Moilasella (tietääkö kukaan muuten, kuka tämä hoomoilanen on oikein ollut?). 

Talkoot jatkuivat haravoimisella eikä ketään muita näkynyt vieläkään - paitsi ikkunoista, kun verhot vilahtelivat. Tai parvekkeilta, joissa ihmiset polttivat tupakkaa oikein urakalla. Siinä sitten siivottiin myös koko grillikatos. Pohdittiin, että sitä me itse tulemme käyttämään myöhemmin, että kaipa se on järkevin alue tehdä sitä "talkoohommaa".

Kitkettiin rikkaruohoja kukkapenkeistä, otettiin ritilät pois maasta ja siistittiin niiden aluset sekä otettiin tuhkat pois grillipesästä. Siinä samalla siihen tuli se sama nainen, joka auttoi meitä haravien kanssa ja jutteli meille kameroista ja kaikesta muusta samalla, kun itselläni oli kädet mullassa. En ole katkera, mutta kuitenkin...

Lakaisin katoksen kauttaaltaan (meidän omalla harja-rikkalapio -tsydeemillä) vuoden roskista ja sain jonkunnäköisiä kohtauksia pölystä. P kävi hakemassa ison pullollisen vettä, kun ei niitä virvokkeita sitten ollut ilmaantunut. Tunnin tehtyämme töitä pihaan pyöräili nainen ja ihmetellen tokaisi: "Aaa, täällä on talkoolaisia. Täytyypi sitten käydä uudestaan kaupassa ostamassa makkaraa". No sehän oli yllättävää ja mukavaa kuulla. 

Siinä vaiheessa, kun olimme pari tuntia huhkineet haravoiden ja siistien paikkoja eikä mitään ollut tapahtunut muiden taloyhtiön asukkaiden puolelta, päätimme lähteä pois. Meillä oli kuitenkin vielä 4:n valmistuvan luokkakaverin valmistujaiset illemmalla, joihin oli myös syytä valmistautua. Makkaranainen saapui siinä samassa ulos ja sanoi, että makkaroita paistetaan myöhemmin, mutta limsaa voi ottaa. Otettiin kaksi limsatölkkiä. Tölkki per tunti. 

Oli kivaa olla ulkona ja tavallaan tehdä hyvää itselle ja kaikille muillekin. Jokatapauksessa tuli vaan mieleen, että joku joskus itse päättää järjestää talkoita niin luulisi ensinnäkin valitsevan jonkun paremman viikonlopun kuin valmistujaisviikonloppu. Toisekseen jonkinlainen ajankohdan rajaus voisi olla todella kätevä - ja jos sellaisen tekisi, niin silloin siellä pitäisi olla tarjolla sitä, mitä on luvattu. Ja olisi myös hyvä, että joku olisi ohjaamassa talkoita ja tietäisi, mistä löytyy mitäkin ja olisi suunnitelma tehtävistä. Etenkin, kun talkoolaisiksi haluaisi pari sellaista, jotka ovat asuneet taloyhtiössä vasta puoli vuotta... 

Herkku, herkumpi, herkuin

Olemme tämän kevään aikana poikenneet pariinkin otteeseen sunnuntaibrunssille ja/tai iltapäiväkahville kälyni luokse. Matka on toki pidempi kuin omalta jääkaapilta sohvapöydälle, mutta todella paljon antoisampi. P:n synttärikakusta jäi sen verran yli, että vietiin O:lle iso pala ja vastineeksi hän oli tehnyt ihania, pikkuisia ruisleipä bruschettoja. 

Näissä mini-ruisleipä-bruschetoissa oli siis käytetty valmiiksi neliöityjä ruisleipäpaloja, punaista pestoa, kirsikkatomaatteja, moccarellaa, basilicaa, suolaa ja vähän mustapippuria. Niitä oli helppo syödä ja takuulla monenlaiseen makuun. Välillä vähän tuntui kuin olisi ollut jossakin päin Italiaa. Puuttui vain viiniköynnöksillä koristeltu katto ja tarjoilija lukemattomine viinilistoineen. Maut olivat noissa herkkupaloissa. Ei paha mielikuva. 

Mun elämä on ollut muutoinkin yhtä herkkua viime aikoina. Työtouhuissa ovat kovasti olleet läsnä kevätjuhlat (vaikkakin missasin ne sairasloman takia) ja lapset perheineen olivat muistaneet kaikennäköisellä kivalla. Töissä kaikki pöydät ovat olleet täynnä gerberoita ja ruukkukukkia. Ne piristävät todella paljon pitkän kevään jälkeen.

Ja mikäs sen herkumpaa kuin viettää työpäivän jälkeen avokin ja ystävien kanssa piknik-iltaa rantapuistossa. Syötiin päivälliseksi kamuja odotellessa Subway-leivät (vink vink, grillatusta kanasta tuli mun suosikki!), jonka jälkeen hölväsin itseni mun shinyshineblingbling-aurinkorasvalla. Sitä laittamalla totisesti säihkyy ja kimallusta on sen jälkeen esim. joka paikassa. Olisi pitänyt varmaan lukea ennen sen ostamista, mitä se "Golden" siinä kyljessä oikein meinaa eikä vain ajatella, että: "Tää varmaan nyt helpottaa mun jokakesäisiä palovammoja, otetaan tämä". 

Nimensä mukaisesti tätä laittamalla tulee aika kultainen olo...

Istuttiin pari tuntia auringosta nauttien ja Wizard -korttipeliä pelaten. Se on ihan mahtava, saksalainen peli, jossa pitää ennustaa joka kierroksen aluksi kuinka monta kertaa aikoo voittaa.  Vaikea selitää. 

Mulla on ollut viimeaikoina onnekas olo - ja se johtuu ihan täysin siitä, että mun elämään kuuluu niin monta upeaa ihmistä. Enää ei tarvitse haihatella turhista tai miettiä menneitä ihmissuhteita liikaa. Ne, jotka oikeasti haluavat mut omaan elämäänsä, niin niiden elämässä miä oon. Ja hyvin oon pärjänny. Oon niin kiitollinen ja onnellinen kaikesta, että se korvaa kaiken mielipahan, mitä vuosien saatossa on ollut. Oon päättänyt olla välittämättä ja ignoorata kaikenlaisia piruja, mitä elämässä tulee vastaan. Vähän niin kuin nuo muuttolinnut kuvassa, samalla tavalla ihmisiä tulee ja menee. Kaikista jää jokin jälki - joistakuista huomaamatta syvempi kuin toisista - mutta kummasti tulee sitten aina vuosittain noita uusia lintuja. Kesä on alkanut. 

Paljon onneaaa vaaan

Viime viikolla kärsin jälkitaudin jälkitaudista. Lääkäri laittoi minut petilepoon tiistaina ja melko hyvin siellä pysyinkin - ainakin lauantaihin asti. Perjantai-iltana en enää kestänyt (liekö mökkihöperyys iskenyt tässä vaiheessa) ja siivosin sitten joutessani koko asunnon suihkuhuoneen lattiaa ja keittiönkaappien ovia myöten. Taisin myös istuttaa muutamat kesäkukat, joista oli kuvia edellisessä parveketta koskevassa päivityksessä. Leivoin myös yhden kaksikerroksisen - ja ainakin satavaiheisen - suklaakakun. 

P:llä oli 24-vuotis syntymäpäivät lauantaina ja niitä juhlittiin sitten lähinnä mun vanhempien voimin. Heidän kyydillään Kotkasta olivat tulleet myös mun ihanat veljentytöt visiteeraamaan kummitätiä ensimmäisen kerran. Ensimmäiset kysymykset heiltä heti ovesta sisään päästyään olivat: "Mitä ruokaa siä oot laittanu? Onks sul mitää kakkuu? Minkä yllätyksen siä järjestit P:lle?"

Noh, olihan mulla ruokaa ja vähän herkkujakin. Ruoaksi valmistin suurella rakkaudella ihan lapsien masuja ajatellen ranskalaisia, nuggetteja ja nakkeja. Siitä ne keksivät sanoa, että: "Santtu on maailman paras ruoanlaittaja!", johon puolestaan kälyni sanoi myöhemmin, että: "Eikös se niin ole, että lapselle paras kokki ei ole se, joka laittaa parasta ruokaa vaan se, joka laittaa lapsen lempiruokaa." 

 Synttärikakkua nautiskeltiin parvekkeella kahvin ja mansikoiden kera

Kakku oli tosiaan sitten kaiken kruunaava ja suussa sulava ihme. Sain ohjeen työkaverilta, ja kyllä tämä ko. kakku oli niin helppo tehdä, että aion tehdä sitä seuraavan kerran jo juhannukseksi. Siinä oli tuskaisen monta vaihetta ja myönnettäköön, että suklaat kärisivät mustuuttaan vähän väliä (lue: paloivat), mutta onneksi sitä ei huomannut kakkua syödessä. Oho. Olen perinteinen leipoja, joka antaa ensin vieraiden syödä herkkua, kuuntelee kehut ja sen jälkeen tokaisee sen pienen kommervenkin tai ällöyden, mikä meni vikaan sen herkun tekemisessä... Ensi kerralla otan pelkästään kiitokset vastaan. 

 Kummitytön mekossa oli kuulemma "ilmiselvät S ja P"... 

Oli mukava syntymäpäivälauantai, vaikka ajoittain tuntuikin, etten olisi vielä ollut aivan terve kaikkeen touhuiluun. Olin kuitenkin hetken ulkona ensimmäistä kertaa viikkoon ja se tuntui hyvältä, aurinko ainakin. Omalla pihalla luonto oli herännyt eloon ja Halosenniemessä oli yhtä kaunista kuin joka kesänä. 

Käveltiin Halosenniemessä jäätelöitä syöden ja haisteltiin kukkien tuoksua. Omenapuu kukki ihanasti ja löysin myös vasta ilmestyneitä kauniita kieloja. Metsä on vehreimmillään juuri nyt ja aion kyllä nauttia siitä heti, kun olen täysin varma siitä, että tämä tautipahanen on täysin ohi.

Tällä viikolla on luvassa töitä, juhlia ja ehkä jotain, mistä voisi napata muutaman kuvan tänne. Onnea kaikille tämän kevään valmistuneille ja uusille ylioppilaille! Kohti uusia haasteita!

Kesäparvekkeen tuunaus

Ei ole varmaankaan uusi tieto, jos tunnustan pitäväni kaikista kauniista asioista ja esineistä. Sen takia varmaan mun kameralle ja tietokoneen muistiin kasaantuu niin paljon kaikkia turhiakin kuvia, koska mun on aina pakko kuvata ihan kaikki miellyttävät asiat, joita nään...

Ollaan asutettu tätä kotia jo helmikuusta alken ja parvekkeemme on näyttänyt kaikkea muuta kuin kauniilta ja houkuttelevalta. Se on ollut lähinnä vain muisto edellisistä asukkaista ja heidän viimekesäisistä yksivuotisista kesäkukista. Kukkalaatikot olivat rikki ja lattia täynnä multaa. Oman parvekkeen kauheutta lisäsi vielä se, kun näki, miten kaunis eräänkin ystävän parveke oli... Parveke ei ole ollut meillä käytössä vielä kovinkaan paljon, mutta nyt kesän tullessa sille oli pakko tehdä jotakin.

ENNEN (ns. luonnontilassa):

 Kalusteet on meidän, rojut jonkun muun...

 Kaunokaisia, eikö?

Onneksi on sentään komeat maisemat!

Tuolle parvekkeelle pienikin tuunaus tekee ihmeitä ja ilmeen saa muutettua sekunnissa. Tuunausta varten ei tarvinnut oikeastaan tehdä muuta kuin käväistä Tarjoustalossa ja puutarhamyymälässä tekemässä ostosreissut. Ei ehkä olisi tarvinnut ihan kaikkea, mitä haalittiin, mutta nyt kun täällä kerran kesä vietetään niin halusin kivoja juttuja. Heitin myös rikkinäisen kukkalaatikon pois sisältöineen.

Ehkä kurjin osuus oli se, kun tajusin, että parvekkeen lattia pitäisi pestä. Meillä ei ole moppia (tätä kämpän lattiaa ei paljon moppailla), joten luuttusin parvekkeen lattian käsipelillä. Nyt siellä sekä näyttää vähän puhtaammalta että tuoksuu hyvältä.

Kaupasta ostettiin multaa, pieni lapio sekä pienehkö matto lattiaa somistamaan. Tulevaisuudessa tulee mahdollisesti vielä isompi matto. Kukkaset olivat pääosassa tuunauksessa jo ideointivaiheessa. Niitä piti olla ja niihin panostettiin. Ostin lähinnä perusvarmoja kesäkukkia, joiden hoito ei vaadi tähtitiedettä. Tulevina vuosina tulee varmasti vähän laadukkaammat parvekekalusteet ja jotain muutakin (enemmän luksusta), mutta tänä vuonna koitetaan pärjätä vähemmällä. 

JÄLKEEN:

 Tää oli paras (poikanen suu ammollaan: sinne kaadetaan vettä ja se imeytyy 

kukkalaatikkoon pikkuhiljaa savipötkylän kautta)!

Kyllä kukat ovat vaan niin ihania :)

Lämpöisiä kesäpäiviä odotellessa!