Mun lukijat ovat varmaan jo tottuneet siihen, että kaikki päivitykset tulevat reilusti myöhässä. Nyt kuitenkin itseänikin hieman hävettää - nimittäin tänään, 19.1.2014, on vuorossa joulu! Aion tuoda esiin lähinnä jouluun verrattavia tunnelmia: talven lumoa ja kodikasta meininkiä. Joulu on tietyn ajan sesonki ja sitä imetään kuukauden verran joka puolelta itseemme, jolloin siihen kyllästyy ja siitä kuuleminenkin tuottaa tuhahtelua. Miä tykkään nauttia kaikesta ihan täysin rinnoin ja mulle joulunaika kestääkin yleensä lokakuun lopusta tammikuun toiseen viikkoon. Ja on mulla vieläkin kyntteliköt - ja saa ollakin!
Aloitettiin joulunviettoa Kotkassa. Kyntteliköt, pihavalot ja kynttilät paloivat. Aattoaamuna herättyäni kiersin koko talon ympäri sytyttelemässä kynttilöitä. Aivan lopuksi laitettiin Tinin kanssa lämpimästi päälle ja mentiin sytyttämään pihalyhtyjä ja roihutulia.
Puuhellassa oli tuli. Se lämmittää eri tavalla ja sen lämpö on jotenkin pehmeämpää. Puuhellan päällä lepäsi riisipuuro, johon laitoin salaa muutaman mantelin olohuoneen pähkinäkulhosta.
Kuusi oli koristeltu ja kukat tuoksuivat. Soitin joululauluja pianolla useita tunteja. Musiikki tuo joulun.
Koko perhe istui pöydän ääressä ja ruokaa oli riittävästi. Ajeltiin ruoan jälkeen veljen luokse joulusaunaan ja joulupukkia tapaamaan. Kaikki olivat olleet kilttejä. Illalla herkuteltiin luumurahkalla ja kahvilla.
Tinin ensimmäinen joulu. Se söi jouluruokaa koiran ruokahalulla ja oman pakettinsa (kuvassa näkyvä possu) saatuaan se juoksi onnessaan possu hampaiden välissä alakertaa ympäri. Pienen koiran jouluun ei tarvita suuria asioita. Ruoka, possu ja syli riittävät vallan hyvin.
Eipä olisi minun jouluni paljon mitään ilman ihmisiä tai ilman äitiä/anoppia, jotka loihtivat ihmeellisiä asioita muiden hyväksi. Hyvä joulu on tehty tunnelmasta ja rauhasta.