tiistai 11. joulukuuta 2012

Muutaman muun fanin kanssa konsertissa

Muse, Hartwall Areena 10.12.2012

Mentiin eilen Hartwall Areenalle noin klo 19 pintaan. Ihmisiä oli silloin melko vähän (lukuunottamatta permantoporukkaa), ja onnistuttiin bongailemaan kavereita. Tuttuja näkyi yllättävän paljon, mikä oli mukavaa (pelkästään omalta luokalta paikalla oli näköhavaintojeni mukaan 4!). Ennen keikan alkua kivuttiin hattuhyllylle, mistä oli toisaalta yllättävän hyvät näköalat ja musiikki ei ollut niin pistävän kovaa. Aiemmin olen ollut vain permannolla tai alempana, ja siellä esim. basso tuntuu niin paljon enemmän mahanpohjassa kuin ylhäällä. Ja lisäksi tuo Canon-pikkuinen onnistui saamaan suhkot selkeitäkin kuvia, vaikka etäisyys sekä savun ja muiden ongelmatekijöiden määrä oli suuri. 

Keikka oli upea. Alusta loppuun olo oli niin rentoutunut ja innostunut, että vieläkin tekisi mieli vähän tirauttaa kyyneleitä. Muse soitti suurinpiirtein kaikki kappaleet, joita olin odottanutkin (lukuunottamatta muutamaa vanhempaa lempparia). Livenä ne ovat vaan niin uskomattoman vakuuttavia. Ja jos ei muuten olisi kiinnostunut kyseisen yhtyeen musiikista, niin valoshow on kaiken väärti! 

Tässä muutama suhkot selkeä kuva upeasta illasta (yhtyeen jäseniä taitaa olla turha bongailla, mutta lavan sentään tunnistaa sekamelskasta ja valot ovat upeat):







Suurin osa kuvista yhtä väriskaalaa ja abstraktimpia kuin abstrakti ekspressionismi itse. Vähän oikeastaan tekisi mieli teettää oudoimpia kuvia ja tehdä niistä tauluja. 

 Ei päätä eikä häntää, mutta tavallaan hieno? Vähän kuin sänky, jonka päällä on hyttysverkko?

Tästäkään ei saa mitään tolkkua, mutta itsessään upea, eikö?

Keikasta toipuneena laitan kotona pientä pikkujouluateriaa. Karjalanpaisti on ollut uunissa reilu pari tuntia, perunat ovat kypsiä ja lisäksi jääkaapissa on vielä paketit maksalaatikkoa ja imellettyä perunalaatikkoa.  Kaikki on tällä hetkellä ihmeen hyvin ja asiat tuntuvat lutviutuvan juuri oikealla tavalla. Perjantaina viimeistään pitäisi saada opparista jonkinlainen arvostelu ja reilun viikon päästä valmistuminen on virallista. Sitä ennen teen kuitenkin pieniä reissuja. Huomenna suuntaan kaupunkiin, jota en entuudestaan tunne lähes ollenkaan. Jännittävää. 

maanantai 10. joulukuuta 2012

Pitkästä aikaa MUSE!

En liiemmin käy kuuntelemassa livemusiikkia. Tähän on pitkälti syynä se, että keikkojen tulisi olla jossakin suhkot lähellä ja musiikin tarpeeksi kiinnostavaa (esim. Juha Tapio, Suvi Teräsniska, Muse, kaikennäköiset joulukonsertit). Toiseksi monet konsertit ovat kesällä ja koska itse olen leireillä, niin siinä tuntuu aina olevan pienimuotoinen este lähteä festareille tai muihin vastaaviin tapahtumiin toisille paikkakunnille. Kolmanneksi syön mielummin vähillä rahoillani kuin teen mitään muuta, järkeenkäypää?

Kuitenkin. Yksi on mielestäni sellainen, mistä voin vähän maksaakin - Muse. Tutustuin tähän yhtyeeseen 2000-luvun alkupuolella ja ensimmäinen kappale, minkä kuulin oli Muscle Museum. Ensimmäisen kerran kävin katsomassa heidän keikkaansa Hartwall Areenalla lokakuussa 2009 ja se oli jotakin käsittämätöntä. Toisen kerran näin Musen jo heinäkuussa 2010, kun he piipahtivat Kaisaniemen puistossa. Tänään on kolmas keikka (Hartwall Areena), ja odotan jonkinlaista spektaakkelia. Ihanaa. Lämppärinä on Deap Valley, joka on mulle aiemmin tuntematon ja kuunneltuani sitä vähän Youtubesta, en osaa sanoa siitä sen enempää. Tuntematon. 

Toivon keikalla kuulevani AINAKIN nämä vanhat biisit: 

Bliss

Feeling good

Time is running out

Starlight

Ja kahdelta edeltävältä levyltä AINAKIN nämä biisit:

Resistance

Uprising

Madness

Follow me

Tämän vuoden virallinen olympiakappale: Survival

Ah, siinä ilta vierähtäisi, kun ne soittaisivat kaikki, mitä miä pelkästään haluaisin. Toivon kuulevani mahdollisimman monen näistä. Ja miä tykkään jokatapauksessa - vaikka soittaisivat pelkästään uudelta levyltä :) Iik! Alkaa keikkakuume nousta. 

perjantai 7. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivän glögi-iltamat

Pidän erittäin paljon näistä aamuista, jolloin saa a) nukkua niin pitkään kuin on tarve, b) syödä aamupalan rauhassa nautiskellen, c) pitää aamutakkia tai pyjamaa päällä puoleen päivään...


On myös olemassa yksi hitaiden aamujen erikoislaji. Siinä lajissa maltti on valttia ja pitkäjänteisyys palkitaan. Nimittäin omenagranaatin putsaus. Ne ovat tällä hetkellä sesongissa ja kohtuuhintaisia (tuo yllä oleva yksilö taisi maksaa euron). Kaavin siemeniä jugurtin sekaan ja katselin samalla Gilmoren tyttöjä. Hitaiden aamujen jälkeen kodin siivous, pyykkäys, parvekkeen lumenluonti ja muut ilahduttavat kotityöt ovat entistä ilahduttavampia. 

Matkusteltiin päivää ennen itsenäisyyspäivää Kotkaan. Ystävä oli kylässä ja jutusteltiin kuuman kaakaon lomassa mm. siitä, kuinka onnellisia me voimme täällä Suomessa olla, koska saamme opiskella. Äitillä on aina joulu ja oma jouluaddiktio ei tunnu niin kummalliselta sen läsnäollessa. Tontut, punaiset verhot, kranssit, kynttilät ja kaikki ovat jo löytäneet paikoilleen. Saatoin myös nähdä kuusen eteisessä, mutta ei siitä sen enempää :D 


Tein ystävän glögi-iltaa varten Jouluisen juustokakun (Ei se taaskaan onnistunut ohjeen mukaan ja onnettomuuksilta ei säästytty. Kai se on todettava, että omat mausteet ja ulkonäkö ovat mun tavaramerkki ruoanlaitossa ja leivonnassa)...

Itsenäisyyspäivänä syötiin perheen kesken pikkujouluateria ja illemmalla mentiin viettämään glögi-iltaa kaverin luo. Pitkästä aikaa tytöt ja niiden siipat olivat koolla kaikkinensa. Glögi-ilta taisi olla myös jonkin sortin sotailta, koska katsottiin Tuntematonta sotilasta, juteltiin erään kanssaolijan palveluksen loppumisesta, katsottiin nauhalta Simo Häyhästä kertova dokumentti ja vilkaistiin myös joitakin muita vastaavia teoksia. Tämän päälle vielä vähän Pirunpeltoa ja Linnan vastaanoton ensimmäinen puoliaika. Ja kun taas kerran kokoonnutaan yhteen (on se kumma tapa ihmisillä), niin pöytä on koreana. Meiltä tuli kakun lisäksi myös tortut. 


 Äiti ja iskä totesivat, että: "Maistuu ihan joululta" ja nimesin tämän sen mukaan Jouluiseksi juustokakuksi :) Pohjana on piparkakut ja mausteena kaikki jouluiset, mitä tuli mieleen.



Hyvää pikkujouluaikaa kaikille! Itselläni taitaa tässä kaikessa tohinassa olla vielä muutamat jäljellä :) 

Viikonloppu Myssy-vahtina!

Edeltävät viikot ovat kuluneet kavereita tapaillessa, levätessä ja joulua odottaen. Viime viikonloppuna oltiin koiravahteina Hyvinkäällä. Saatiin viikonlopuksi rivitalopätkä ja innokas koira kontollemme.


Oma koirakuume yltyi ihan pikkuriikkisen, ja mahdollisesti seuraavaan asuntoon saisi jonkinlaisen pienen ystävän ottaakin. Pitänee miettiä. Viikonlopussakin tuli todettua, että koiran ylläpito vaatii läsnäoloa ja sitä, että vaikka ulkona olisi reilusti päälle 20 astetta pakkasta, niin ulos on mentävä. Toinen pohdiskelun alla oleva asia on se, kuinka paljon koira todellisuudessa tällä varakkuudella tulee kustantamaan ja kuinka hoitojärjestelyt hoituvat esimerkiksi leiritöiden aikana (ei ole perhettä tai sukulaisia lähimaillakaan ja suurimmalla osasta lähiseudun kavereista on omat leirinsä ym. omat huolensa ja lemmikkinsä). Sitoutumisen pitäisi olla 100%...

 Ette ikinä arvaa, mitä nämä ovat?

 Tai mitä niiden PITI olla...

Viikonloppu meni yllättävän nopeasti. Käytiin yhdessä ja vuorotellen lenkittämässä koiraa, saunottiin, tehtiin ruokaa, nukuttiin ja itse tuijotin hömppäelokuvia. Ennen isäntäväen kotiinpaluuta siivosimme koiruuden sotkuja ja leivoin heille lämpimäisiä, tuoksuvaisia...

KORVAPUUSTEJA!

Joo ei taas ihan onnistunut tuo esteettinen puoli ja tuli vähän epämuotovalioita. Siis rehellisyyden nimissä: kuinka moni saa korvapuustit näyttämään pannukakulta? Ja siis nuo olivat jättiläismäisen valtavia halkaisijaltaankin. Joku meni vikaan. Löysin kaupasta värillistä raesokeria, ja se oli ehkä ainut upea juttu koko hommassa. Söin yhden. Pullan näköisiä, mutta korvapuustin makuisia leipomuksia. 

Johtikohan yläasteen kotitalouden kirja harhaan? 

tiistai 27. marraskuuta 2012

And that's who I am

Lauralta tuli taas tämmönen hauska haaste :)

1. Each person tagged must post 11 things about themselves. 
2. They must also answer the 11 questions the 'tagger' has set for them. 
3. They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag.
4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post. 
5. These lucky bloggers must then be told. 
6. There's no tag backs. 

(Lyhyesti suomeksi: Kerro 11 asiaa itsestäsi ja vastaa 11 kysymykseen. Keksi itse 11 kysymystä lisää ja haasta muita bloggaajia tekemään sama.)

11 ASIAA MINUSTA:

 En ole varma, kuka olen

Olen uskomattoman siunattu

Rakastan nuotioita

Kun mietin, miten valtava universumi on ja laitan asiat tärkeysjärjestykseen, 
se auttaa minua voimaan paremmin

Olen lojaali

En anna kenenkään uskotella minulle, etten ole sen arvoinen

Otan kaikesta valokuvia

Olen valmis jouluun

Olen aamuisin ärtyisä ilman kahvia

Olen hyvä sanojen kanssa

Puolustan kaikkia paitsi itseäni


11 VASTAUSTA:


1. Mikä sinusta tulee isona?

- Noh, tällä hetkellä tää tilanne on tämä sosiaaliala, mutta aattelinpa hakea nyt tulevana keväällä opiskelemaan luokanopettajaksi tai jotakin vastaavaa.

2. Lemppari Disney-animaatiosi.

- Leijonakuningas! Peter Pan!

3. Millä keikalla olit viimeksi?

- En hirveämmin käy varsinaisilla livekeikoilla. Edellinen varsinainen keikaksi luokittelemani tilaisuus oli luultavasti viime joulukuussa Antti Tuiskun konsertti. Sain ystävältä lipun ja käytiin yhdessä fiilistelemässä mm. Antin laulamia joululauluja. Seuraavaksi mennään parin viikon päästä Musen keikalle.

4. Mitä eläintä muistutat eniten?

- Tekisi mieli sanoa, että laiskiainen, mutta ei se nyt ehkä kuitenkaan pidemmän päälle minua kuvaa. Muistutan eniten ehkä norsua :D Semmoinen rauhallinen, lempeä, sympaattinen ja loivaliikkeinen!

5. Minkä kirjan luit viimeksi?

- Kaikki sadat koulukirjat noteeraamatta vastaus on: en muista, mutta tällä hetkellä mulla on kesken Candace Bushnellin Sinkkuelämää - Ensimmäinen kesä New Yorkissa.

6. Uskotko horoskooppeihin?

- Ainakin osittain joo :) 

7. Kuka on paras James Bond?

- Sean Connery.

8. Lemppari supersankarisi.

- Mulla ei oo ollut koskaan tällaista. Saanko sanoa, että Uuno?

9. Tee vai kahvi?

- Kahvi!

10. Milloin aloitit blogin kirjoittamisen?

- Tämän blogin aloitin tammikuussa 2010, mutta olen bloggaillut jo kauemmin. Blogihistoriani alkoi oikeasti varmaankin vuonna 2008. 

11. Mitä kuuluu?

- Kiitos hyvää :) Olen rentoutunut näinä päivinä, katsellut tv-sarjoja, sairastellut ja syönyt :) 


HAASTAN KAIKKI NE, JOTKA EIVÄT OLE TEHNEET OMASSA BLOGISSAAN TÄTÄ!


11 uutta kysymystä:

1. Mihin Suomen kaupunkiin haluaisit tutustua?
2. Millainen on sinun joulusi?
3. Mikä on bravuurisi ruoanlaitossa ja/tai leivonnassa?
4. Uskotko enkeleihin?
5. Mikä on lemppari-pelisi?
6. Odotatko kunnon talvea?
7. Mitä aiot tehdä huomenna?
8. Milloin viimeksi olit juhlissa? 
9. Mistä asioista olet ylpeä itsessäsi tällä hetkellä?
10. Mitä vaatetta käytät eniten?
11. Onko sinulla suunnitelmia ensi vuodelle?