sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Sadonkorjuun kuukausi

Syyskuu on ollut täynnä asioita, joista olen erityisen kiitollinen. Siihen kuuluvat ruoat, värit, luonto, ihmiset ja ylipäätään kaikki se, mitä on saanut aikaan. Vaikka opiskelut tuntuvat vievän todella paljon aikaa tällä hetkellä, niin silti ympäristön tarkkailu ja niistä elämän ns. pienistä asioista iloitseminen rentouttavat ja auttavat jaksamaan pimenevässä syksyssä. Sen lisäksi, että ulkoliikunta ja D-vitamiinin yliannostus tekevät hyvää syksyn hämäryydestä kärsivälle mielelle, liikunta myös auttaa kesän ja sen jälkeisten tapahtumien kerryttämiin kesäkiloihin. Aion ammentaa luonnosta ja ravinnosta kaikki mahdolliset syysmasennuksen lieventäjät, mitä vain on tarjolla. Vielä kun saisi siivottua kodin ja laitettua kynttilöitä sinne palamaan...

Mikä on onnellista syksyssä ja elämässä tällä hetkellä: 

 Se, että leikkokukat, joita ihana P välillä mulle ostaa, ilahduttavat maljakossa väreillään niin pitkään

Se, että kasvikset ovat niin hyviä (nämä komeudet ovat P:n äidin kasvimaasta) 

Se, että palapelejä voivat tehdä aikuisetkin

Se, että säät vaihtelevat (tässä kuvassa sataa rakeita ja maa on niistä valkoisenaan), ja se, että säästä riippumatta voi lähteä kävelylenkille ystävän kanssa

 Se, että ystävän Milli-koira on ihanan vänkä tapaus





 Se, että koskaan ei tarvitse olla täysin yksin, koska meillä jokaisella on omat enkelit elämässämme


Se, että äiti laittaa suussa sulavaa omenapannukakkua omien omenapuiden antimista 



 Se, että pakkanen on täynnä elämän eliksiiriä sisältäviä mustikoita talven varalle

 Se, että parin tunnin metsässä oleilun jälkeen on sekä hyvä olo että puoli ämpärillistä kantarelleja

 Se, että puolukat näyttävät kauniilta jäkäliä ja sammalia vasten


 Se, että takki kestää sadetta


Se, että omatekemä kantarelli-kastike on syötävää (aina se ei ole itsestäänselvyys, että sienet ovat hyviä)


 Se, että on saanut viettää lapsuutensa näin kauniissa merimaisemissa

 Se, että ostin itselleni vahtikoiran EIKU heijastimen, minkä avulla turvassa oleminen on vähän helpompaa

 Se, että meri on rauhoittava


 Se, että ruska on nyt parhaimmillaan

 


 Se, että olen opetellut neulomaan villasukkia (tässä on pari, jonka sai yksi viluisten sankari ja toinen pari on jo tulossa kovaa vauhtia)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti