Torstaiaamuna kipitettiin opiskelutoverin kanssa koululle jo ennen yhdeksää. Sinä aamuna tulostin n. 500 A4-kokoista paperia samalla tuskastellen koulun kopiokoneen, kopiokorttien ja kaiken kopioimiseen liittyvän kanssa. Diak hyvää hyvyyttään antoi meille joka lukuvuosi kaksi kopiokorttia (sis. 100 ilmaista kopiota) ja valmistumislukukautena yhden ylimääräisen. Epäonnekseni minulla ei ole ollut opiskeluaikanani tulostinta omasta takaa ja jouduin käyttämään mitättömiinkin koulutehtäviin koulun tulostinta. Tästä kaikesta johtuen kopiokorttini olivat raakileita ja jotkut tehtävät olivat syöneet niistä aikamoiset palat. Useimmissa oli enää n. 38 kopiointikertaa jäljellä. Sain "entiseltä ja nykyiseltä" kolleegaltani hänen kopiokorttejaan, mikä auttoi suunnattomasti, mutta ongelmilta ei säästytty. Ja miten tämä kaikki vaikutti torstaiaamuuni?
Opinnäytteestäni tuli hieman laajempi kuin mitä oli tarkoitus (lue: sivumäärä lähentelee kattoa), ja en voinut mitenkään yksinkertaisesti kopioida sitä kaikkea. Piti jakaa työ osiin ja laskea, että kunkin yksittäisen kopikortin anti riittää. Lisävivahdetta touhuun toi se, että molemmat kopiokoneet tukkiutuivat tasaisin väliajoin jättäen sisäänsä neljä-viisi paperia. Jos en muuta oppinut, niin ainakin fiksaamaan koneen ehjäksi.
Loppujen lopuksi mulla oli 5x100 sivua tekstiä ympäri koulun kopiohuonetta ja vähän sen ulkopuolellakin. Olin paperin määrästä sekaisin, ja osa niistä vielä ennätti putoamaan tulostimen taakse sekoittaen "koko pakan". Lisäksi oli otettava huomioon, että kaikki ne 12 värillistä kopiota olivat jakautuneet pelkästään kolmeen paperipinoon. (Siinä hötäkässä ja kiireessä soitti myös lehtimyyjä kaupaten Kodin kuvalehteä. Olisin saanut saunatuotteita kaupan päälle. En tarttunut tarjoukseen). Sellaista.
Edelleenkin olen erittäin ärsyyntynyt kaikesta tästä turhasta paperin määrästä. Vaikka paperilta on mukavampi lukea kuin tietokoneen näytöltä, niin eikö se kuitenkin olisi parempi, että tällainen ruljanssi hoidettaisiin sähköisesti? Toinen huomautettava asia on, että laajaa opinnäytettä ei kopiokorttimäärän niukkuuden perusteella sovi tehdä. Kaksin tehdessä olisi ollut helpompaa kopiokorttien määrän kaksinkertaistuessa, mutta yksin laajan opinnäytteen tekeminen kaatuu viimeistään kopiourakkaan. Kiitos ylimääräisten korttien, en ole vararikossa.
Kaksi pinoa meni opinnäytteen tarkastavien opettajien huomaan ja loput kolme myöhemmin torstaina painoon Helsingin Unigrafiaan (Yliopistopaino). Ei se painoon vieminenkään ihan ongelmitta sujunut. Koululta kiidätettiin meille tulostamaan kaverin opinnäytteen värikopioita. Sen jälkeen piipahdettiin Citymarketissa asioimassa, myöhästyttiin junasta ja ajeltiin Keravalle seuraavaa junaa odottelemaan. Parkkipaikat ovat muuten kiven alla. Lady Bug (kaverin auto) oli ainut kelvollinen ja kiitettävästi toimiva asia koko reissussa.
Eilen perjantaina oli siivouspäivä ja SE päivä, jolloin sen valmiin työn sai sitten lopulta käsiin hypisteltäväksi. Virheitäkin toki heti löytyi, mutta ne eivät jaksa hetkauttaa ainakaan tässä vaiheessa. Työn toivoisi herättävän keskustelua, mutta muuten sitä ei kyllä itse ainakaan jaksa vatvoa kamalasti. Ehkä jossakin vaiheessa minusta tulee tutkija. Saa nähdä.
Luettavissa netistä kuukauden sisällä...
Virallinen opparin valmistumisbiisi on Kaija Koo:n Tinakenkätyttö. Siinä kerrotaan kuinka "näillä teillä loppuun palaa ja tinakengät on sulaa laavaa". Ei tässä nyt burn outissa olla, mutta syksyn mitaan stressi on kuitenkin syönyt valmistumisen kynnyksellä olevaa opiskelijaa. Itkuilta ei ole vältytty. On ollut niin kiire, ettei ole ehtinyt ajatella tämän kaiken merkitystä tarkemmin elämän suuressa kokonaisuudessa (oikeastihan tämä on vain pikkuetappi kaiken keskellä) ja välillä on tuntunut, että jos ei liiku ja tee, niin ne kuuluisat tinakengät uhkaavat sulaa. Paikoillaan pysyminen on ollut vaikeaa.
Ja kun elämä on kerrankin suurta, opiskelija saa nauttia yhden Mansikka Margaritan hyvällä omatunnolla!
Kuukauden päästä on viralliset valmistujaisjuhlat koululla. Siihen asti mulle on mahdollisesti annettu aikaa selvitä tästä kaikesta henkisesti (ja etsiä työpaikkaa, minkä olen jo toki aloittanut viikkoja sitten). Aion kuitenkin antaa itselleni aikaa ja tilaa. Aion maanantaina viedä painetun opinnäytteen koululle, vilkuttaa nätisti kaikelle sille ja etsiä kaupungin kirjastosta käsiini Dianan elämäkerran. Siitä se lähtee taas jälleen kerran. Elämä.
2 kommenttia:
JEEEEEEE!!! Hirmuisesti onnitteluja. :)
KIITOS!<3 Ja tsemppii sulleki sun viimeisiin hetkiin tän hetkisen taipaleen parissa :P
Lähetä kommentti