maanantai 21. huhtikuuta 2014

Hyvää yötä, kurjet!

Tehtiin iltaretki auringonlaskun aikaan Söderfjärdenin Meteoriihelle (linkin takana nettisivut kyseisestä paikasta). Kyseiselle alueelle osui meteoriitti joskus 520 miljoonaa vuotta sitten (tuo on kyllä sellainen aika, ettei sitä voi oikein ihmismieli käsittää...). Meteoriitin osumasta on edelleen muistona pyöreä peltoalue, joka on halkaisijaltaan noin 5-6km. Lisäksi alueella on kurkien tärkeä levähdyspaikka muuttoaikoina keväisin ja syksyisin. 


Meidän visiittimme aikana paikalla sattui olemaan satakunta kurkea, mutta kuulemma siellä on "parhaina hetkinä" laskettu olevan jopa 3000 kurkea! Kuvatessani kurkia tuli vähän sellainen olo, että tarvitsen järjestelmäkameran. Mun pikku-Canonilla ei saanut kamalan tarkkoja lähikuvia. 




Keskellä peltoaukiota oli lintutorni, josta saattoi omalla kaukoputkella nähdä kurjet ja niiden liikkeet tarkemmin. Kurjet tulivat pellolle isoina auroina auringonnousun aikaan ja auringon laskiessa ne lensivät yöpaikkaansa. 




(Jos ihan totta puhutaan, niin odotin jonkinlaista suurta monttua ennemminkin kuin valtavaa peltoa. On tosi vaikeaa hahmottaa ajankulkua ja sitä, että meteoriitti on iskeytynyt n. 520 miljoonaa vuotta sitten. Tottakai maanpinta ja ylipäätänsä KAIKKI on tällä hetkellä erilaista kuin silloin. Dinosauruksetkin ovat puolet nuorempia kuin tuo meteoriitin aiheuttama aukio. Hui. Ja ihmisen ikä on vain sen vajaa 100 vuotta.)

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Värikäs pääsiäinen anopin ihmemaassa

Vietin pääsiäisen pyhät yhdessä isolla porukalla. Sanotaanko vaikka niin, että kummastakin suvusta oli omat edustuksensa. P:n äiti oli taas loihtinut tunnelmaa ja makuja. Itse keskityin lähinnä nukkumiseen. Ja saunomiseen. Ja valokuvaamiseen. Luin vähän. Täydellinen pääsiäinen.







Pääsiäinen aloittaa tänä vuonna kesän. Kaikki kukkaloisto, värit ja uuden elämän merkit luonnossa ovat sen suuntaisia, että lämpimät säät tulevat jo aivan pian. Ei tarvitse enää montaa viikkoa odottaa. Kesäkuun alkuun on vain 6 viikkoa...







 Juustojen maistelua

 Sukulointia

 Sunnuntaiaamuna herätessä pääsiäispupu oli käynyt munimassa mun ja P:n yhteiseen "munapipoon" :D Jee

Pääsiäisen koitettua sää muuttui kuin kertaheitolla aurinkoiseksi, lämpimäksi ja olokin oli virkistynyt. Ehkä se, että pääsiäisloman aikana on saanut nukkua päivisin parin tunnin päiväunet ja öisin 8h, on vaikuttanut vireyteen ja olotilaan. Olen tässä ihan tietoisesti yrittänyt pitää kiinni arjessakin siitä, että nukkumisesta ei tingitä. 





Erikoinen pilvimuodostelma... ikään kuin pimeys väistyisi valon tieltä pääsiäisen merkiksi...

Hyvää ja kaunista pääsiäisen jatkoa kaikille! 

Muistoja viime kesältä

Kevät on hujahtanut jo yli huhtikuun puolen välin. Tuntuu, että vasta oli tammikuun alku. Odotan tällä hetkellä kesää todella paljon. Se tarkoittaa mulle tänä vuonna ainakin "lomaa" ja yhtä partioleiriä saaristomaisemissa. Kesällä mökkeilen, suoritan mahdollisesti pari tarvittavaa kurssia avoimessa yliopistossa (jos jaksan), nautin auringosta ja keskityn ihan vain itseeni/meihin ja tähän hetkeen. Ei yhtään aikataulua tai kiirettä. Katsotaan syksyllä sitten taas, että menikö yhtään niin kuten haaveilin. Viime kesä oli enemmän kuin mitä olin haaveillut. Ehkä tulevakin...

Kesää ennen on kuitenkin vielä paljon kivoja ja haastavia asioita edessä. Yksi niistä kivoista on/oli pääsiäinen. Laskeuduttiin pääsiäisen viettoon Pitkäperjantaina, ja lähinnä istuskeltiin autossa maisemia katsellen. Pysähdyttiin matkalla yhdessä mun viime kesän road tripin lempparipaikoista: Porin Mäntyluodossa. 





Pohjanlahti oli vihaisella tuulella.  Kaikessa karuudessaan kaikki oli kuitenkin kaunista: pärskeet sileillä kallioilla, lokakuinen tunnelma huhtikuussa, veistokselliset kivenjärkäleet luonnon asetelmassa. Sitä vain miettii, mihin kaikkialle tuo ulappa voisi pienen ihmisen viedä.


Vastaparit... edessä tyyni lätäkkö ja yksinäinen oksa.... 
taustalla tuulivoimalat yhdessä toinen toistaan tukien myrskyssä...

Ja tässä vielä synkkien merimaisemien loppukevennykseksi Tinin evästauko... mangorahkaa :)

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Lemmenlaakson visiitti sateen jälkeen


Oli epänormaali sunnuntaiaamu. Sai nukkua ilman kellonherätystä ja aamupalakahvia ei tarvinnut juoda kiireessä. Ei ollut oikein mitään erikoista suunnitteilla, paitsi Tupperware-kutsut työkaverin luona. Aamupäivällä tuli kuitenkin mieleen, että olisi kiva päästä laavulle. Retkitavaroita etsittiin hyvä tovi, mutta lopulta kaikki tarvittavat löysivät tiensä reppuun. Halkoja oli hyvä satsi jemmassa, ja pöperöt löytyivät kaupasta. 

Tupperware-kutsuilla ollessani ulkona satoi vettä, ja ehdin jo pelätä, että retki jäisi väliin. Sade kuitenkin heltisi sen verran, että uskaltauduttiin metsään. Ei ainakaan ollut ruuhkaa. Oltiin ensimmäistä kertaa Lemmenlaaksossa, mikä sijaitsee läntisessä Järvenpäässä. Lemmenlaakso on luonnonsuojelualue Keravanjoen varrella. Mentiin autolla pohjoisen Lemmenlaakson parkkipaikalle ja parkkipaikalta laavulle oli matkaa n. 1km. Metsäpolut ovat vielä melko liukkaita ja jäisiä, mutta laitetaan sormet ristiin, että parin viikon päästä kevät taas tulisi...



Vesisade haittasi hieman tulisijan sytyttämistä. Tehtiin tosi ahkerasti kiehisiä ja pieniä puusuikaleita, jotta saatiin tulisija lämpenemään ja siten myös itse nuotio syttymään. En haluaisi kommentoida ja arvostella niin paljon kaikkea, mutta tulisija oli hyvin epäkäytännöllinen. Siihen oli vaikea laittaa puita alle ilman, että sormet paloivat kuumaan rautaan.


Syötiin lounaaksi lohta ja salaattia, joten nyt kaivettiin esiin kunnon grillimakkarat! Meillä oli mukana myös termarikahvia ja suklaabanaani-tarvikkeet. Oli kivaa. Sanoin sen P:lle varmaan sata kertaa. 


 Tuo ritilä oli kiiinni tuossa tulisijassa... ja se on siis ainut miinus Lemmenlaaksossa. Koska kyseessä on luonnonsuojelualue, niin ei saa muita tulia tehdä. Paavonpolku on tässä suhteessa parempi, koska tulisija on avoin. Lemmenlaakso päihittää puolestaan ympäristöllään.




 Olin innoissani siitä, että keskellä niin hienoa metsää oli joki... :) Kaipaan merta...


 Suklaabanaanit


Täytyy useammin lähteä grillailemaan ja viettämään aikaa metsään. Sateen jälkeen kosteus oli huumaavaa ja luonnossa ruoka maistuu kaksinverroin paremmalta. Mietin jo, millaista Lemmenlaaksossa mahtaa kesällä olla... ja että jos ottaisi mukaan kavereita ja erilaisia grillattavia juttuja ja salaattia... Kiva retki. Kolme tuntia vierähti huomaamatta raikasta ulkoilmaa nautiskellen. Yöunet tulevat takuulla nopeasti. 

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Luonnonkosmetiikka - huuhaata, ekologista, terveellistä, kivaa?

No siis, ennen kuin kukaan ehtii miettiä, että onko se Saana nyt höynähtänyt johonkin, niin totean, että pikemminkin kiinnostunut ja utelias. Meillä oli toissaviikonloppuna tykyä (eli työpaikan virkistäytymistä) ja siellä saatiin työkaverin puolesta kunnon esitelmä siitä, miten kaikkea jääkaapin ylijäämää voi käyttää hyödyksi. Melkein kaikesta tuoreesta voi tehdä itselleen kasvonaamion tai vartaloa hyväilevää öööö... mikähän se sana on... mönjää? 

 Tässä kuvassa ei ole luonnonkosmetiikkaa.

Todettakoon vielä, että onhan niitä suklaanaamioitakin olemassa, että ei nuo pääsiäismunat nyt niin pahuutta ole, kai? Ja todettakoon, että kaakao (se aito oikea, ei mikään Oboy) on ihan oikeasti määritelty joidenkin paremmin asioista tietävien kesken superfoodiksi eli superruoaksi. 

Einespitsaa ei kuulemma kannata laittaa mahan päälle kosteuttamaan tai mitään muutakaan, mutta esim. banaanit, avokadot, kurkut, ananakset, jugurtit ja erilaiset marjat ovat iholle parasta, mitä voi olla! Niitä vaan muussiksi ja v'oila!

Esittelen tässä nyt pari kivaa juttua, mitä opin tykyillassa, ja mistä oikeasti tykkäsin. Nämä tuntuivat kivoilta ja helpoilta kenen tahansa kokeiltaviksi. 

 Kookosöljy: tätä voi syödä ja laittaa kaikkiin ruokiin, tätä voi käyttää hiusnaamiona tai säärikarvojenpoistoon, käsi- tai vartalovoiteena, aurinkorasvana pienellä suojakertoimella ja luoja ties mihin kaikkeen muuhun...

 Hunaja luonnontuotteena on myös erinomaista. Sitä voi laittaa myös kasvonaamioihin, teehen yms. Mielenkiintoisinta on, että käytetyt kahvinpurut voi käyttää vartalonkuorintaan!!! Eli kaikki purut vaan talteen ja niistä seoksia tekemään. Jää hyvä tuoksu ja pehmeä, kosteutunut iho.

 Extra neitsyt oliiviöljy: voi käyttää esim. salaattien päällä tai kasvonaamiossa

 Puhdasta ruokosokeria ihon kuorintaan

 Hedelmät ja marjat ja muut... ennenkaikkea syötäväksi, mutta sellaisenaan myös ulkoisesti!

 Tässä ohjeet Vartalonkuorinta -mönjään ja Kasvonaamio -mönjään. Olen testannut molempia kaksi kertaa tähän mennessä, ja molempiin kertoihin olin enemmän kuin tyytyväinen!

Suhteet noihin ohjeisiin ovat suurinpiirtein niin, että vartalonkuorintaan kaksi ruokalusikallista kahvinpuruja ja kookosöljyä ja yksi rkl ruokosokeria. Omaan pinta-alaan on syytä kiinnittää huomiota. Jos on esim. minua puolet pienempi, niin sitten yksi rkl mahdollisesti riittää kaikessa. Kasvonaamioon kaikkea vähän oman "maun" ja ainesten mukaan. 


 Vartalonkuorinta-aine... hurjan näköistä, mutta esteettisyys unohtuu jälkeenpäin

 Kasvonaamio valmiina... tämäkin vähän hurjaa, mutta tavallaan ei eroa mitenkään smoothiesta! 

Kasvonaamio maistui aivan banaanilta (niin, oli pakko maistaa). Kun olin läntännyt naamaan tarvittavan määrän, niin lusikoin loput astiasta hyvillä mielin suoraan vatsaan. Sitä saattaa tuoksahtaa hetken banaanilta ja kookosöljyltä, mutta ken tykkää, ken ei! Näitä voi varmaankin soveltaa oman maun mukaan niin paljon kuin uskaltaa. Huom. jos on allerginen jollekin, niin se ainesosa on jätettävä sitten pois. 

Otsikon kysymykseen viitaten: mun mielestä luonnonkosmetiikka on kivaa. 

Loppukevennykseksi kukkasia meidän aamupalapöydästä :)