Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelailu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kesän parasta aikaa

Mukaviin hetkiin ei tarvita paljoa. Riittää, kun ympärillä on tärkeitä ihmisiä, masu on ravittu ja oleminen on leppoisaa. Tällainen hetki oli eräänä kesäkuisena iltana, jolloin sain/saimme viettää aikaa ystävämme seurassa. 


Maisteltiin Valamon luostarin valkoviinimarjoista ja lakoista tehtyä viiniä mansikoiden kera. Iltaa siivitti pelit ja keskustelut. Ulkona oli viileää, mutta poutaista.




Iltasaunan yhteydessä maisteltiin lasilliset kuohuviiniä ja nautittiin paljun lämmöstä. Aurinko laski hiljalleen järvellä painuen yöpuulle, mutta meillä oli ilta vasta aluillaan. 




 Qwirkle -peli


Muistan vielä varmaan pitkään tuon mökkireissun ja toivon, että voisimme nauttia samanlaisista hetkistä pian uudestaan: pelaillen ja nauttien toistemme seurasta. Olen huomannut, että aikuisten elämät eivät aina mene täysin yksiin ja aikaa ei tunnu järjestyvän mitenkään. Yleensä mun kalenteri on aina niin täynnä, että vapaiden kohdalle voisi aina kirjoittaa, että: "Eioo". Jospa syksyllä olisikin niin, että jossakin välissä lukisi: "Laatuaikaa ystävän kanssa"...

torstai 24. tammikuuta 2013

Äh-äh-ähkyn määrää

Huh! Tuntuu, että viimeaikoina jääkaapista on löytynyt pelkästään täytekakkua, sipsejä, karkkia, taatelikakkua, pasteijoita, suklaata ja vaikka mitä törkyä. Niin paljon kuin rakastankin herkkuja, niin kyllä nyt suoraansanoen vähän alkaa jo ällöttämään. Nm. heitettiin tuossa eilen jo kakkua roskikseen, koska sitä on ollut NIIN paljon, että se veteli viimeisiään eikä olla ehditty syömään kaikkea. 

Nämä mässykuvat ovat siltä illalta, kun meillä oli joitakuita luokkatovereita (hassua ajatella, mutta siis mun "entisiä" luokkakavereita ja P:n nykyisiä): 


 
Nämä kakut ovat suoraan Cityn kylmäaltaasta... Olin ollut vuodepotilaana reilun viikon ennen tätä synttäri/peli -iltamaa, niin koin parhaaksi ostaa kakut. Ylempi (keltainen, sitruksinen, ruotsalainen) oli hyvää, mutta kinuskikakku ei niinkään. Tuota Almondia suosittelen siis :)


 
Lidlin pikkupitsat olivat enemmän kuin JEES, kun taas
Cityn euroshopper -pasteijat mun makuun aivan liian suolaisia...

Tätä kaikkea ei onneksi tarvinnut syödä yksin eikä kakkujakaan jäänyt seuraaville päiville kuin ihan pikkiriikkisen, hyvä niin. P osti vähän aikaa sitten Wii u -pelin ja ollaan pelattu sitä monenlaisilla kaveriporukka -kokoonpanoilla. Niin myös tuolloin. Kaikki ovat järestään olleet innoissaan siitä ja pyytäneet saada pelata joskus uudestaan. Se on vähän kuin lautapelien jatke. Mukavaa yhdessäoloa ja tiimityöskentelyä jännittävien juttujen parissa. 

Sain ystävältä joululahjaksi tuollaisen kynttiläsetin (paitsi tuo pisin kynttilä, minkä sain äidiltä joskus lahjaksi) ja siinä se nyt peilipöydän edessä ilahduttaa :)