Ei vaineskaan. Mulla on kaksi mukavaa veljeä: isoveli-M 35v ja pikkuveli-J 20v. Isoveikka on äitin ensimmäisestä avioliitosta ja pikkuveli on täysin biologinen sisarus. Pikkuveli on syntynyt samana vuonna kuin minä (1990) eli se toisaalta antaa tähän meidän sisarussuhteeseen lisämaustetta, mutta muutoin ne ovat molemmat mulle yhtä tärkeitä.
Eli miä synnyin tammikuussa silloin joskus kauan sitten, kun elettiin lama-aikaa ja kaikilla naisilla oli permanentti. Pikkuveikka syntyi saman vuoden joulukuussa sopivasti itsenäisyyspäiväksi. En arvatenkaan osaa sanoa, miltä tuntui saada pikkuveli. Oltiin J:n kanssa samassa päivähoidossa, leikittiin yhdessä kaveriporukasta riippumatta ja sittemmin oltiin vielä samalla luokalla alakoulun ajan. Oltiin myös samassa rippikoulussa ja vietettiin yhteiset juhlat. Loogista? Joo. Peruskoulun jälkeen miä menin lukioon ja J ammattikouluun, joten ehdittiin hetki viettää omaa elämää erillään, kunnes sitten koitti vuosi 2009 ja vietettiin taas yhteisiä valmistujaisjuhlia.
Saattaa kuulostaa siltä, että olisin hurjan katkera, mutta kyllähän yhteiset kekkerit olivat taloudellisesti paras ratkaisu. Lisäksi sain jakaa mun elämän yhdet hienoimmista päivistä jonkun tärkeän ihmisen kanssa - pikkuveikan. Enää se ei ole kovinkaan pieni. Itseasiassa se on tosi iso mies. Sellainen Marko Bjurström -pituinen.
Äiti ja iskä ovat kertoneet, että mun suhtautuminen J:iin pienenä oli vaihtelevaa. Kun J oli pieni ja se ei osannut vielä puhua, niin miä tulkkasin jopa sen itkua meidän vanhemmille. J saattoi yhtäkkiä itkeä hysteerisesti, ja miä näppäränä kerroin äitille sitten, että se haluaa Marianne-keksin. Homma selvästikin toimi. Koulussa muistan huolehtineeni J:stä aika usein. Toisinaan mulla oli kuulemma tapana pomottaa ja ojentaa sitä, joka tuntuu näin jälkeenpäin pahalta, mutta sisarusten välinen mustasukkaisuus on tässäkin tapauksessa ihan kelposyy. Tänä päivänä oon J:stä ylpeä. Kaikesta, mitä se on tehnyt ja saanut aikaiseksi. Sen elämästä tulee vielä hyvä - sanoi kuka muu mitä vain.
Tarpeen tullen J puolustaisi minua loppuun asti, vaikka se ei aina näytäkään välittävänsä. Sellaisia ne miehet on.
Ja entäpä mun isoveli? Noh, se ei ole koskaan varsinaisesti asunut saman katon alla meidän kanssa, koska meidän ikäero on kuitenkin niin suuri. Sillä on tällä hetkellä oma perhe, jota rakastan kuin omaani. Sillä on kaksi lasta ja vaimo. M on vähän samanlainen luonteeltaan ja olemukseltaan kuin J: ne ovat molemmat salaperäisiä, mutta tarvittaessa parhaita huumorimiehiä, joita saattaa löytää. Niiden kanssa tulee kaikki toimeen. Kun itselläni menee asioiden päättämiseen aina tolkuttomasti aikaa, niin mun veljet ovat ennemminkin sitten toiminnan miehiä.
Ps. Mulle tulee aina lapsuus mieleen Marianne-kekseistä (semmoisista tylsistä, mitkä eivät maistu muulle kuin vedelle ja jauholle, tiedättehän?). Jännää.
Pps. Kuvissa ei esiinny kumpikaan veljistäni.
1 kommentti:
Mulla on kanssa veli, joka on vajaa vuoden nuorempi. Minä synnyin syyskuussa ja hän seuraavan vuoden elokuussa. Olen kuullut, että tällaisia sisaruksia kutsutaan irlantilaisiksi kaksosiksi :).
Lähetä kommentti