Vatikaanivaltio (tai Wikipedian mukaan kuulemma virallisesti Vatikaanin kaupunkivaltio) on se paikka, missä Paavi asuu, ja tämä 44ha:n valtio on kokonaan Italian pääkaupungin Rooman ympäröimä. Se on myös väkiluvultaan pieni, koska siellä asuu vaan reilu 800 ihmistä, joista osa on kardinaaleja.
Pietarinkirkko (eli Jeesuksen lähimmän opetuslapsen kirkko...)
Pitkää lahjetta ja kriittiset kohdat peitettynä. P sanoi jossakin vaiheessa löytäessään minut turistijoukkojen keskeltä, että olin valinnut hyvät ja hyvänväriset vaatteet sitä päivää varten :D
Kirkas hetki Pietarinaukiolla sateen ollessa vain minuuttien päässä
Pietarinkirkko oli täynnä turisteja meidän lisäksi, ja meteli melkoinen. Tuntui siltä kuin se ei olisi mikään kirkko ollutkaan ja pyhyyden kunnioitus oli olematonta. En ole katolinen, mutta mielestäni kirkko kuin kirkko ja uskonto kuin uskonto ansaitsee sen verran kunnioitusta, että osaa ainakin pitää oman suunsa kiinni. Sen lisäksi tuntui olevan kyynärpää-taktiikka valokuvauksen suhteen (vähän sellainen kuin Citymarketin Mammuttimarkkinoilla, missä hunajamarinoidut broilerit maksavat euron per paketti), mutta annoin kiireisimpien ottaa kuvansa ensin ja kuljettiin muutenkin melko rauhallisesti.
P:n reissu oli melko pitkälti tätä eli miä kuvasin (vitsi vitsi)
Pietarin pronssipatsas (sen oikeata jalkaa jokainen kävi koskettamassa)
Pietarin hauta on mahdollisesti tuolla jossakin alhaalla (sinne ei päässyt katsomaan valitettavasti, mutta kannattaa katsoa Ewan McGregorin tähdittämä elokuva Enkelit ja Demonit, jos haluaa nähdä tarkemmin puitteita ja Ewanin erikoisen näyttämökuoleman ilman turistiryysistä)
Alttari haudan päällä (vain Paavi saa pitää messun tuossa)
Pietarinkirkon kupoli (halkaisija 41,90m ja korkeus lattiasta kupolin korkeimpaan kohtaan 137,7m)
Tässä välissä sitten käytettiin suomalaista opiskelijakorttia hyväksi ja käytiin aarrekammiossa alennettuun hintaan (vähän kyllä epäilen, ettäkö ne lippukassan ihmiset olisivat mitään siitä O'Diakon opiskelijakortista ymmärtäneet sanan "student" lisäksi, mutta kuitenkin). Ja sen jälkeen lähdettiinkin sitten ensin jonottamaan, jotta päästäisiin kupoliin ja sen jälkeen kipuamaan portaita (551kpl) ylöspäin. Sade ja kuumuus tekivät tukaluutta ahtaissa, kosteissa portaikoissa ja uskon, että jokainen siellä sillä hetkellä urheilusuoritusta tekevä oli suoraansanoen hiestä märkänä.
Huom. Korkeanpaikankammoiset voivat laittaa tässä kohdassa silmät kiinni!
Näkymä alas ylhäältä kupolista
Kun oltiin "ihailtu" näkymiä alas, niin jatkettiin yhä edelleen tuonne ylös kupolin harjalle ja katolle...
Kuuluisa Berninin suunnittelema Pietarinaukio ja 284 pylvästä
Ja lopulta päästiin kupolista ulos ja korkeus huimasi aluksi (mulla on montamonta kuvaa joissa horisontti on poikittain, koska en vaan voinut katsoa sinnepäin, mistä kuvaa otin jalkojen täristessä...). Kaiken huimauksen lisäksi myrsky oli päällämme: satoi vettä ja ukkosti ihan korvan juuressa. Voitte kuvitella miten tuollaisessa paikassa ukkosen jyrinät kaikuvat ja kuulostavat kahta voimakkaammilta. Siinä oli sellaista jumalallista voimaa!
Ja tässä kuvassa satoi jo räntää ja taustalla näkyy kuinka sameana koko Rooma oli...
(Ja tämä oli myös ainoa hetki, jolloin sai ottaa kuvia ilman muiden turistien läsnäoloa, koska ne olivat tiiviisti suojassa sateelta ja tuulelta. Miä ajattelin, että se on nyt tai ei koskaan, ja eihän suomalainen sadetta ja kylmää pelkää hehheh).
Kyllä Paavin tuollaisissa vehreissä puistoissa ja upeissa rakennuksissa kelpaa olla!
Vähän alemmalta tasanteelta patsaat, jotka näkyvät myös, kun katsoo Pietarinaukiolta kirkkoa kohti
Kirkosta lähdettiin sitten Vatikaanimuseoon, missä oikeastaan vaan "pyyhkäistiin", koska nälkä oli melkoinen. Sillä meidän hotelliaamupalalla ei pitkälle pötkitty ja kello lähenteli kuitenkin jo kolmea iltapäivällä.
Meidän suunnitelma Vatikaaninmuseota varten oli käydä katsomassa Sikstuksen kappeli ja muutama muu paikka eikä sen enempää. Sikstuksen kappeli löytyi helposti, kun tarkkaili turisteja, niiden määrää ja liikehdintää...
Lattiassa kivoja mosaiikkeja (miä nään tuossa hamstereita ja/tai tuommoisia söpöjä hahmoja!)
Sikstuksen kappeli oli hieno, ja olisi ollut mielenkiintoista kuulla tarkemmin, että mistä kaikista Raamatunkohdista ne maalaukset olivat, mutta NÄLKÄ oli myös vieraanamme ja suurempi käskijä kuin taide, joten päädyimme sitten vain ihastelemaan ja haukkomaan henkeä sen kaiken ihmeellisyyden edessä.
Lähtiessämme pois meillä oli tiedossa ruokapaikka, mihin menemme, mutta opaskirja TAAS johti meitä harhaan ja päädyimme menemään pitsapaikkaan, jossa sai valitsemiaan pitsapaloja.
Katkarapua, tomaattia, porkkanaa, majoneesia ja salaattia (maistui vähän samalta kuin Englannin Torquayssa host-äidin tekemät lounasleivät --> vinkki: porkkanaraaste on voileivän päällä yllättävän hyvää!)
Mozzarellaa, tomaattia, basilikaa, oliiveja
Meidän Vatikaanipäivä oli upea ja sieltä selviydyttyämme lähdimme suoraan hotellille. Illastimme hotellillamme ja ihana kokki teki mulle tonnikala-mozzarella -salaatin menun ulkopuolelta. Muutoinkin hotelliruoka oli todella hyvää ja edullista. Syötiin siellä muutamana iltana, jonka jälkeen köllähdettiin mahoinemme ja masuinemme nukkumaan ja odottamaan seuraavaa päivää...






