Edeltävänä viikkona huitelin ympäriinsä yhtä vauhdikkaasti kuin paikallinen lumimyräkkä. Torstaina heti Jyväskylä-reissun jälkeen sonnustauduttiin nopeasti 90-luvun tunnelmiin ja käväistiin pikkujouluissa.
Piparit, Saana goes 90's ja joululahjapino
Suoraan sanoen 90-luku on mun mielikuvissa lähinnä vain barbeja ja kokohaalareita. En liiemmin kuunnellut musiikkia (muuta kuin iskän YLE:n kanavia) vaan rakentelin majoja metsässä velipojan kanssa ja laskettiin mäkeä. Koulukin silloin taisi alkaa, joten mahdollisesti 90-luku on sisältänyt yhdet elämäni tärkeimmistä vuosista - noin niinkuin lukemisen ja kirjoittamisen kannalta.
Mennessäni sisään sain käteeni kivan hopeisen norsun (väärinpäin tässä, joten taivutapa päätäsi oikealle 45 astetta...)
Pikkujouluista toipuessa käytiin perjantaina uhmaamassa taas valtion rautateitä. Kävimme kuuntelemassa Riihimäellä joululauluja, jotka oli sovitettu jazz -tyylisiksi. Osa soittajista ja laulajista oli työkavereita. Harmittaa, kun ei ole itse kerinnyt käydä vielä laulamassa perinteisiä Kauneimpia joululauluja. Aina sattuu joku kurja este. Ajateltiin, että voisi aatonaattona käydä Vaasassa lauleskelemassa.
Lauantaina sitten puolestaan oli vielä yhdet pikkujoulut ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kanssa. Jos joululaulut jäivät tänä vuonnakin laulamatta, niin sinä iltana sain hoilata SingStarilla senkin edestä. Ai että!
Enempää ei tänä vuonna taida varsinaisia pikkujouluja olla (ehkä ihan hyvä, kun pitäisi säästää). Joulukuu on ollut kuitenkin yllättävän mukava siinä mielessä, että olen ehtinyt tehdä itselleni mieleisiä asioita yllättävän paljon. Turhautumisen tunnetta vältellessä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti